~. . .~
"Köh köh, tukehdun omaan mahtavuuteeni!", Jorma kiljaisi ja rymähti lattialle kovaäänisesti.
"Näin se kuoleminen tehdään, ota mallia Kimalle.", hän henkäisi ja loi katsahduksen koiraansa, kunnes jatkoi "Mutta eihän näin mahtava sim voi nuorena kuolla!" Koira tuijotti omistajaansa kauan, yrittäen prosessoida tapahtumien kulkua.
Dog.exe has stopped working.
"Kato vielä kerran ja yritä perässä.", Jorma huokaisi tuskastuneena ja rämähti lattiaan, leikkien kuollutta.
Lopulta pitkän tuskaisen taipaileen jälkeen, Kimalle osasi heittäytyä
lattialle kuolemaan ja säikyttelikin Jormaa kiusallaan usein.
~ . . . ~
Dogen kouluttamisen jälkeen on aina aikaa "pienelle" reenille.
Innokkaana puutarhurina ja kukkaihmisenä kasvimaan ylläpito on tärkeää, niin tärkeää, että myös hovimestarin on ängettävä paikalle tekemään jotain hyödyllistä. Mitä isäntä edellä, sitä 'koira' perässä.
"Mm.. Kasveista tulee hyviä protskujuomia. Vahvistaa pakaroita kun syö pinaattia. Jalkatreeni odottaa!", Jorma selosti olemattomille ohikulkijoille.
"Ooh, master so wise..", myhäili hovimestari mukana kastellen siemeniä.
"Ooh, master so wise..", myhäili hovimestari mukana kastellen siemeniä.
Kuntoilun ja puutarhahörhöilyn ohella tottakai ruoanlaitto on tärkeää. Mikä on seksikkäämpää kuin mies keittiössä sivusta kuvattuna?
Ja vastaus edelliseen: Mies edestäpäin kuvattuna ryystämässä juustopask.. pastaa silmät kierossa.
*porsasääniä* "Ohrmihgodh so guud staff... mrghmrgh.." *porsasääniä*
*porsasääniä* "Ohrmihgodh so guud staff... mrghmrgh.." *porsasääniä*
Ja miksi se pitää roudata sinne kylppäriin kun on tasoja keittiössä ja pöytiä?! ;_;
Eikä edes löydy mieleistä työtä.
Loistoajatus, laitetaan koira töihin tienaamaan, jotta voidaan lorvia kotona ja treenata!
Ja tähän väliin Jorma tahtoi mennä loikkimaan veteen, tottakai me ikuistetaan tämä hetki ja laitetaan jakoon. :--3
Altaalta tuli lähdettyä ripeästi kun puskissa pilkisteli komea kolli.. Hei, väärä kuva!
Sieltä se oikea kol.. siis mies löytyi. Tervehditäänkö teilläkin uusia tuttavuuksia omenapuiden alla, vai onko se vaan meidän juttu?
Imppaa sitä miehistä omenapuun hajua ja sekoa hormonien tähden!
"Käyksä usein hengailemassa mun puiden juurella? Nähäänkö uudestaankin? Voithan sä ens kerralla sisälle asti tulla, hörpitään pinaattiprotskujuomaa!!"
Tuli vain syvä hiljaisuus, ja nuori herra kipitteli ripeästi pois, jättäen Jorman kylmästi yksin.
Tuli vain syvä hiljaisuus, ja nuori herra kipitteli ripeästi pois, jättäen Jorman kylmästi yksin.
Eheheh! Komia homo hovimestarina, nice. Kuinkas se sattuikaan.
Koska kotona ei ollu töitä, päätti Jorma lähteä Kaunialan mahtisalille (jonka päätähti oli, sekä omasta mielestään omistaja, joka ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa) Luxury Gym Spa:han, jossa aina tormakka teini Seppo otti hänet vastaan hymyssäsuin.
"Seppo, hyvä ystäväni. Katso näitä kaikkia pystejä, jotka olen tuonut tänne vuosien varrella. Parasta laatuaan, paras jokaisessa. Ah minä.", Jorma retosteli teinille, joka yritti keskittyä työhönsä.
"Voitin ensimmäisen kehonrakentaja -palkintoni vain päivä 18 v synttäreideni jälkeen. Upeaa, eikö vain? Huippukunnossa penskasta asti! Pärjään lajissa kuin lajissa."
Seppo oli hyvin turtuneen oloinen Jorman egoiluun ja suurin osa menikin teinillä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kuten tavallisesti. Jorma myös häiritsi Sepon tirkistelyä, kun lasin takana uiskenteli nuoria naisia.
"Hyvältä näyttää Ernesti, tuutko reeneihin tänään vai meetkö köllöttelemään altaaseen?", Jorma huikkasi tutulleen.
"Ehkä tulen, ehkä en. Koskaan ei tiedä, miten kohtalo ohjailee.", Ernesti vastasi kavutessaan yläkertaan.
"Ehkä tulen, ehkä en. Koskaan ei tiedä, miten kohtalo ohjailee.", Ernesti vastasi kavutessaan yläkertaan.
"Kohtalo johdattaa ihmiset yhteen niin treenipiireissä kuin rakkauselämässä. Ah mitä mietelauseita, aivoni jylläävät!", Jorma höpisi itsekseen Ernestin katsellessa häntä hämmentyneenä.
Oli aika suunnata treenaamaan itseään ja pitää jumppapiiri samalla joten herra "johtajan" oli aika vaihtaa farkut jumppapukuun.
Jorma kävi salilla lähes päivittäin treenaamassa halukkaita osallistujia, jotka koostuivat yleensä hetken mielijohteesta tulleista randomeista ohikulkijoista. Tottakai Jorma piti heitä ihailijapiirinä ja yritti olla mahdollisimman monimuotoinen roolimalli näyttämällä, kuinka juoksumatolla juostiin.
Esimerkin näyttämisen jälkeen, Jorma vetäytyi takariville treenaamaan koipiaan ja huuteli ohjeistuksia vaihtuville juoksijoille.
"Raija mitä helvettiä sä touhuat siellä?", Jorma kurtisti kulmiaan ja joutui lopettamaan pumppaushetkensä pulassa olevan neidon vuoksi.
"Teiksä urpo jotain Raijalle HÄH? Kamppasiksä sen?"
"Mitään en oo tehny, koha tuijottelen mitä te touhuutte."
"E-ei mulla mitään hätää oo, jalkakramppi vaan iski.."
"Mitään en oo tehny, koha tuijottelen mitä te touhuutte."
"E-ei mulla mitään hätää oo, jalkakramppi vaan iski.."
"Tuu treenaamaan nenäukko äläkä toljota. Ei ne pakarat ittekseen muodostu. Nih!", Jorma korotti ääntään blondille, joka kauhunsekaisin tuntein yritti livistää taustalle pullistelevasta järkäleestä.
"Kaverit.. Jos vähän jeesiä sais tänne matolle.."
"Tyst ny Raija, tässä miehet puhuu muskeleil.. No minä puhun ainakin ja tää Nenä kuuntelee."
"Kaverit.. Jos vähän jeesiä sais tänne matolle.."
"Tyst ny Raija, tässä miehet puhuu muskeleil.. No minä puhun ainakin ja tää Nenä kuuntelee."
"Noniin Raija, nousehan sieltä ja jatka treeniä.." Blondi maaritteli yrittäen kiinnittää Jorman huomiota muualle, luikkiakseen kauas pois. Hänestä tuntui, kuin Jorman käsikarvat olisivat tuijottaneet häntä.
Ilta kerkesi jo hämärtyä, kun Raija jäi läksyttämään Jormaa siitä, kuinka huonosti tämä kohteli häntä ja jätti huomiotta hädän hetkellä. Raija oli tulistunut. Nenä-blondi sen sijaan oli löytänyt kuntoilun ilon, eikä pakoillut enää Jormaa. Kuntoilu tosin oli tuskallista, kun kyseinen Mr Nenä sotkeutui omiin jalkoihinsa.
"Jorma hei, sun ympärillä on paljon ihmisiä ja et edes huomioi tuota yhtä urpoa joka laahaa juoksumattoa naama ruvella!!" Raija räyhäsi ja jatkoi huitomistaan, Jorman ajatellessa jalkakarvojensa pesemistä uudella vahvistavalla hoitoaineella.
"Ai siis mitä? Voi Nenä, miks menit kompuroimaan.", Jorma havahtui ajatuksistaan hämmentyneenä.
"No tässä nyt enää mitään hätää ole....", blondi tiuskaisi ja jatkoi räpiköimistä.
"No tässä nyt enää mitään hätää ole....", blondi tiuskaisi ja jatkoi räpiköimistä.
~ . . . ~
Vain hetkeä myöhemmin, ystävämme Silmänkääntäjä saapui paikalle lumoamaan Jormaa.
"Kuulin, että täällä salilla pyörii joku macho, joka ei jätä ketään kylmäksi. Oletko kuullut sellaisesta?", silmämies leperteli Jorman mietiskellessä sopivia vaihtoehtoja.
"Kuulin, että täällä salilla pyörii joku macho, joka ei jätä ketään kylmäksi. Oletko kuullut sellaisesta?", silmämies leperteli Jorman mietiskellessä sopivia vaihtoehtoja.
"Tottakai olen kuullut sellaisesta, koska minä olen juuri kuvailemasi häikäisevä henkilö!", Jorma sanoi hieman loukkaantuneena, koska joutui "tuputtamaan" itseään, kun yleensä ihmiset tuntisivat hänet ilman kyselemistä ja pähkäilyä.
"Aah, kyllä.. Tietenkin, kuinka en heti hoksannutkaan sitä kun kävelin tänne. Tottakai olet Jorma "Macho Fantastico" Pumppis. Voi minua typerystä..", silmämies höpötteli ja jatkoi nuoleskelemista.
"Olen varma että olenkin nähnyt sinut jossain, kasvosi kenties hajuvesimainoksessa tai luontaistuotteiden purnukoissa.. Sinulla on vielä suuri tulevaisuus edessäsi, kun jatkat tuota rataa taivaita kurkottaen.. Hetkinen, eivät ne olleetkaan nuo niskalihakset jotka tunnistin, tummempi hipiä ja suurempi rinnanympärys olivatkin sen suuremman kuuluisuuden. Olen tainnut erehtyä...", mies höpötteli tutkiskellen Jormaa päästä varpaisiin.
"Vai isompi rinnanympärys ja niskalihakset. KENELLÄ MUKA?! Minulla on Kaunialan komeimmat lihakset ja pidän jumppakursseja kiinnostuneille simeille, että kaikki voivat olla lähes samanlaisia kuin minä!", Jorma huusi suu vaahdossa. Silmämies hymähti ja asteli lähemmäs Jormaa kuiskaten: "Hän on lähellä, et vain näe häntä vielä.."
"M-mitä tarkoitat? Suuri mahtavuus täällä? Joka ei ole minä..?"
"Niin, niin sen täytyy olla. Hän tulee ja valtaa salisi, olet kuin märkä rätti sen jälkeen ja kaikki unohtavat sinut."
"Niin, niin sen täytyy olla. Hän tulee ja valtaa salisi, olet kuin märkä rätti sen jälkeen ja kaikki unohtavat sinut."
"E-eihän minusta voi mikään märkä rätti tulla.. Olen legenda ja ihailtu kansallissimi, ei minua unohdeta.."
"Kun simit löytävät uuden kansanaarteen, vanhat jäävät homehtumaan museoihin, kai sinä museot tiedät? Sinne kaikki vanha ja turha työnnetään seinien sisään, että vain olevinaan kiinnostuneet kulttuurihirmut voivat mennä lomamatkoillaan katselemaan unohdettuja turhakkeita."
"Kun simit löytävät uuden kansanaarteen, vanhat jäävät homehtumaan museoihin, kai sinä museot tiedät? Sinne kaikki vanha ja turha työnnetään seinien sisään, että vain olevinaan kiinnostuneet kulttuurihirmut voivat mennä lomamatkoillaan katselemaan unohdettuja turhakkeita."
Vaikka Jorma ulkoisesti onkin karski ja iso simi, hänen itsetuntonsa ja egonsa saavat helposti kolauksen kuin lohikäärme konsanaan. Jos häneen ei uskota, voimat ja kyvyt katoavat sillä hetkellä. Tällä kertaa Silmämies sai uskoteltua Jorman olevan pieni sim elämän suuressa kukkalaatikossa ja vei hänen rahansa.
"No, oli hauska käydä keskustelu kanssasi. Toivottavasti en pilannut salipäivääsi Mr. Notredame." Silmämies hörähti ja nosti silinteriään. Jorma oli lasittuneena paikoillaan, eikä päästänyt inahdustakaan.
"Hyvää päivänjatkoa, törmäillään!~" mies painautui lähemmäs Jormaa, taputti tätä päähän ja lähti kävelemään pois.
Jorman olotila oli sekava. Hänet oli nöyryytetty ja alistettu, hänen omalla salillaan. Raivo alkoi virrata hänen päähänsä, kun hän tajusi mitä Silmämies teki...
"Hetkinen. Mitä sä just teit?! Pysähdy nyt heti!!", Jorma kiljahti kohti Silmämiestä. Tässä vaiheessa Silmämies luuli, että Jorma oli huomannut varastetut rahat ja lähti ripeästi kipittelemään karkuun.
"Sä saat niin turpaas kun koskit mun fledaan! NIH! Tänne sieltä senkin kusinen monokkeli!!", Jorma huudahti vääntäen kasvoilleen vanhan kiinalaisen taisteluilmeen, joka vahvistaisi hänen 'lohikäärmevoimiaan'. Jorma ei ollut enää pelokas pikkutyttö, hän janosi kostoa sille, joka hänelle oli väärin tehnyt.
~ . . . ~
Semmoinen eka osa. Kuinka Jorman ja Silmämiehen käy? Saako Jorma kostonsa hiuksiin koskemisesta rahojen kanssa, vai karkaako Silmämies tavoittamattomiin?
Sen näemme ensi osassa!
PS. Olen luonut LC Pumppikselle oman soittolistan Spotifyihin, jonka linkitän joka osan alkuun (jos haluaa kuunnella eheheh). Ja toki, jos on lisää macho pumppis höpölöpö -musiikkia, niin saa ja pitää jättää kommenttia alas! Päivitän listaa jatkuvasti, kun löydän uusia biisejä Jormalle <3
Sen näemme ensi osassa!
PS. Olen luonut LC Pumppikselle oman soittolistan Spotifyihin, jonka linkitän joka osan alkuun (jos haluaa kuunnella eheheh). Ja toki, jos on lisää macho pumppis höpölöpö -musiikkia, niin saa ja pitää jättää kommenttia alas! Päivitän listaa jatkuvasti, kun löydän uusia biisejä Jormalle <3
PPS. Uusi osa saapuu aina n. 2vko - 1kk välein. Johtuen tämänhetkisestä muuttorumbasta, töistä, perheestä, sekä omasta jaksamisestani, tästä ei tule viikottaista osaa. Kun minulla on enemmän aikaa pelata ja jatkaa tarinaa, kirjoitan osia valmiiksi "varastoon", jos joskus tulee tilanne, etten pystykkään pelaamaan hetkeen. Kärsivällisyyttä siis, kiitos :--3
Pidemmittä puheitta, kiitos kun luitte ensimmäisen osan. Olisi ideaalista, jos jättäisitte jonkun merkinnän, että kävitte pyörimässä vaikka huviksenne täällä. Risuja ja ruusuja saa heitellä päin näköä niin paljon kuin sielu sietää, ei vedetä hernepeltoa berberiin (ainakaan vielä).
~ Love, Mewwu ~
Ei kiesus, tää osa :''DD. Repesin huolella lausahdukselle: "Vahvistaa pakaroita kun syö pinaattia." Myös juustopaskan ryystäminen ja Raijan saliongelmat saivat nauramaan vedet silmissä. Hienoa nähdä, kuinka Jorman tarina herää henkiin juuri hänelle sopivassa formaatissa!! Kollejakin löytyi sopivasti pusikosta, meikäläinen tykkää ;)).
VastaaPoistaJa vai että joku, jolla on suurempi rinnanympärys kuin Jormalla?? Miten hän nyt kestää tämän? Antamalla turpaan Silmämiehelle?? xD
Kiitos kommentista Muusu <3
PoistaVoit uskoo miten paljo mie huutonauroin tätä luodessa :'D Pakarat on tärkeä osa Jorman olemusta, rinnanympäryksen ohella! Raija on käsi salihommissa (kaikki on nyyppiä, joita Jorma johtaa sädekehä pään päällä).
Turpaan antaminen voi helpottaa hetkellisesti :'D
Siis ihan just mun huumoria! Räkätin antaumuksella =D Tämä itseriitoinen ja oman elämänsä machosankari on aivan mahtavasti tyypitelty henkilö ja hänen itsetuntonsa sortuminen hetkellisesti sopii jotenkin täydellisesti kuvaan. Saapa nähdä tuleeko salille tosiaan vielä muhkeampi kaveri, joka lyö luun kurkkuun ( täysin tahaton lapsus, tajusin vasta kirjoitettuani ) Jormalle.
VastaaPoistaKiitos kommentista Arwen!
PoistaIhana kuulla, että mein huumori on samanlaista! Jorma on todellakin oman elämänsä macho. Ahaha, luun kurkkuun lyömistä odotellaan XD
Pakko vaan sanoa, että naureskelin hyvän tovin tolle "luu kurkkuun" -lohkaisulle :'DD.
PoistaKerkesinpä vihdoin lukemaan tämän. Mikään ei mene herkemmin rikki kuin miehen ego, sanoi joku joskus minulle, ja tässä tapauksessa se pitää täysin paikkansa. Puskakollit ja kusiset monokkelit kirvoittivat kyllä naurua. Ennen kaikkea, saako Jorma kostettua Silmämiehelle hiuksiin koskemisesta vai ei?
VastaaPoistaMulla myös uutta luettavaa blogissa :)
Kiitos kommentista wackynoraways!
PoistaKiva kun ennätit lukemaan. Kyllä, Jormalla on hyvin herkkä ego ja se tulee tietyissä tilanteissa esille erittäin hyvin. Ihanaa jos tekstini on saaneet hymyn huulille ja nauramaan <3 Käyn lukaisemassa kun kerkiän ^^
Aijai, olipas tämän lukeminen hyvää piristystä iltaan! Jorma on ihan priceless, en malta odottaa että nää seikkailut saa jatkoa. Vapise Silmämies!
VastaaPoistaP.S. Bacc-haasteeni jatkuu Simsmaniassa!
Kiitos kommentista GreenPixy!
PoistaHauska kuulla, että Jorma sai piristettyä iltaasi <3 Seuraava osa tulee tässä parin viikon sisällä :--) Oo, kiitos inffosta, lueskelen vklp aikana! <3
Haha, hauska aloitus LC:lle :D voi Jorma, ihan mahtava heppu. Tämä piristi mukavasti iltaa. Kiitos, siirrynpä seuraavaan osaan -->
VastaaPoistaKiitos kommentista mel.!
PoistaJorma on uniikki lumihiutale, ainutlaatuinen sim muskeliensa kanssa. Kiva kun tykkäsit (--: