Osa 3. Pelkotiloja

Tästäpä jälleen uusi osanen. Tämä osa on sitten äärettömän lyhyt, ei ole kuin 45 kuvaa. Ja tämän osan jälkeen menee monta monta viikkoa ennenkuin tulee seuraava osa. Syy siihen on se, että olen 4.6 eteenpäin matkoilla ulkomailla Norjassa. No, kerron tilanteesta enemmän kunhan lähtö tulee ! Osan pariin mars!

. . . ~ 

~ . . . ~ 

Debbie levitti pussissa olleet tavarat pöydälle ja silmäili niitä. Siellä oli valokuva-albumi täynnä kuvia hänestä ja uuden naapuruston simeistä, jotka jotenkuten liittyivät Debbieen.

Viha leimusi blondin kasvoilla, kun hän seläili albumin läpi. Sen jälkeen hän alkoi lukea pitkää kirjettä, joka oli kiinnitetty klipsillä tukevaan alustaan. Tosin, kirje oli kirjoitettu oudolla kielellä, joten Debbiellä ei ollut hajuakaan mitä siinä sanottiin.

Hän nousi vaivoin ylös ja alkoi huolestuneena kierrellä ympäri asuntoaan, samalla kun hänen päässään pyöri mielettömästi asioita. Mitä hän tekisi? Oliko joku saanut selville hänen alkuperänsä? Mitä kirjeessä luki? Varjostettiinkö häntä?

Ravattuaan keittiössä ympyrää, hän päätti toimia.

"Minä häivyn täältä pois, niin kaikki kääntyy hyvin! Tai ehkä otan selvää, mikä tämä homma oikein on! Liittyykö Morris tähän, tapan hänet!"

Lukuisten suunnitelmien varjossa iski pelkotilat.

"Eih, en halua joutua vankilaan.. Mitä minä teen.."

"Jospa rukoilen.. Ehkä se auttaa.. Jeesus Kristus mikä lie.."

Kun neiti ei muistanut miten rukoukset menivät, hänen pinnansa kärähti.

"Minä en osaa rukoilla, enkä kyllä rukoilekkaan! Minä en lähde mihinkään, pysyn täällä vaikka maailma tappiin asti!"

Hermostuksissaan blondi kiskaisi pöydältä pussin sisällön ja alkoi talloa raivokkaasti niiden päällä. Hänen päänsä löi tyhjää, eikä mikään tuntunut onnistuvan.

Purettuaan raivonsa, Debbie alkoi hieman rauhoittua ja  tuli siihen tulokseen, että hän laittaisi tavarat piiloon. Poissa silmistä, poissa mielestä. Simple as fuck!

Paras ratkaisu tilanteen hallintaan oli kahvi. Mitään muuta hän ei tarvinnutkaan, kuin kupillisen vahvaa kahvia.

Aamu alkoi sarastaa ja Debbie istui piilossaan sohvan edessä. Hän ei uskaltanut nukkua viimeöisen tapahtuman takia ja piiloili sohvan vieressä katsellen televisiota.

Kuitenkaan, päivä ei alkanut helpoimmalla tavalla. Debbie istui syvässä hiljaisuudessa ja pienenkin äänen kuullessaan hyppäsi varpailleen. Kuullessaan postilaatikon ääntä, hän kipitti ikkunaan katsomaan oliko turvallista mennä hakemaan edes postia.

Kun postimies oli lähtemässä, Debbie kipitti ninjamaisesti hakemaan postia, selaten kaiken läpi, ettei löytyisi salaperäisiä kirjeitä tai tikittäviä paketteja.

Blondi huokaisi syvään, päästessään takaisin sisälle ehjin nahoin. Koska pelkotilat olivat kovat, hän tiesi kuka osaisi auttaa ja nappasi puhelimen kouraansa.

. . . ~ 

Holly saapuikin muutaman hetken kuluttua, nainenhan asui parin talon päässä Debbiestä.

"No, kuulostit puhelimessa hätääntyneeltä, kerro toki mikä hätänä?"

Debbie levitti kätensä ja kertoi eilisillan tapahtumista. Holly katsoi kulmat kurtussa toisen hätäistä tarinaa.

Kuunnellessaan Debbien tarinaa Holly hieman naurahteli välissä ja huokaisi syvään.

"Et kai vaan ole nähnyt unta? Heti minun lähtöni jälkeen 'muukalainen' tuli ja toi muovipussin?"

"En minä sinua narraisi! En ole nukkunut silmäystäkään koko yönä ja minulla on todisteita!"

Pienten keskeytysten jälkeen, Holly kuunteli pitkän tarinan, jokaista yksityiskohtaa mukaan lukien.

"Wau, olipas aikamoinen stoori. No, näytähän pussin sisältö, haluaisin mielelläni nähdä sen."

"Juu, hetki pieni. Se on tuolla kirjahyllyssä."

Debbien haettua todisteet Hollyn nenän eteen, hänen ilmeensä vakaveni.

"Joko sulla on intohimoinen ulkomaalainen stalkkeri, tai sitten oot aika pahasti kusessa."

"Mi-mitä sä tarkotat 'kusessa'?"

Holly vaikeni hetkeksi ja huokaisi syvään.

"Tää vaikuttaa jonkinlaiselta.. Oon kuullu joskus jostakin mafiatoiminnasta, mut täällä lähistöllä ei oo mitään mafioita."

"MAFIA?! Ootko tosissas..?!"

"No, ei niitä täälläpäin ole ollut ainakaan meidän suvun aikaan ja mun suku on sentään ollut täällä lähemmäs 50 vuotta."

"Huh, no sitten.."

Vietyään tavarat takaisin hyllyyn, tytöt juttelivat kaikki mahdolliset mafiatoiminnat lähialueilla, joita ei ollut kyllä tiedossa paljon. Lisäksi he keskustelivat stalkkereista, joita näillä kulmilla riitti.

Illan tullessa, leidit siirtyivät makuuhuoneeseen keskustelemaan. Debbie oli erittäin sulkeutunut simi, mutta Holly vaikutti luotettavalta ja mahtavalta persoonalta, jolle voisi kertoa kaiken.

"Holly, mulla olis sulle vähän kerrottavaa.."

"No, meillä on vaikka koko yö aikaa, kerro vaan."

"Mä en oo ihan se miltä mä päällepäin näytän."

"Vaan? Kerro toki, kyllä sä voit muhun luottaa."

Ja niin, Debbie uskaltautui kertomaan alkuperänsä, rikkaista sukujuurista, vanhemmista, sisaruksista ja vanhempien murhasta kaiken. Holly kuunteli tyynenä ja hymähteli vastaukseksi pienten taukojen välillä. 

Debbie oli siirtynyt istumaan siniselle pallille ja kertomuksen loputtua Holly tuli melkein kyyneleet silmissä halaamaan häntä.

"Kiitos.. Kiitos että kerroit mulle. Nyt mun on paljon helpompi ymmärtää sua, kun sä uskaltauduit avautua. Musta tuntuu että meillä on vielä upea ystävyys edessä!"

"Eh, minun se pitäis kiittää että sain tutustua suhun ja uskallan puhuu asioista.."

"Sulla ei oo mitään hätää. Mä asun tossa lähellä ja suojelen sua. Nyt ja aina."

"Kiitos Holly.. Kiitos!"

Herkisteltyään oman aikansa, Hollyn vastuulla oli kuitenkin eläintensä hoitaminen, joten hänen täytyi lähteä kotiin. He lupasivat vierailla toistensa luona ja pitää tiiviisti yhteyttä. He myös päättivät selvittää Morriksen mystisen olemuksen, sekä muovipussin salaisuuden.

Pari viikkoa myöhemmin . . ~ 

Kova aivastelu kantautui avonaisista ikkunoista pihalle. Debbie oli saanut töistä flunssan ja kärsi siitä aivan kunnolla.

Debbie oli jo muutaman päivän maannut kuumeisena sängyn pohjalla. Kuitenkaan hän ei joutunut aina olemaan yksin, vaan Holly kävi säännöllisesti tarkastamassa potilaan kunnon.

Holly oli myös antanut yhden kissoistaan Debbielle, ettei blondi joutuisi kärvistelemään yksin kotonaan. Kissan nimi oli Paljetti ja se oli rodultaan Pyhä birma.

Paljetti rakasti namipaloja ja kissa olikin aikamoinen vintiö. Utelias luonne ja liekehtivä persoona. 

Piti huolta reviiristään muiden eläinten tullessa reviirille. Koiratkin saivat kyytiä kun tämä tyttö oli maisemissa.

Reviiriäänkin se merkkaili hajottamalla uusia kenkiä ja laukkuja.

Ja postimiesten käydessä nostelemaan hienoa rouvaa, se nappasi salamannopeasti naamasta kiinni, jonka jälkeen posteljoonit luikkivat nopeasti paikalta pois, häntä koipien välissä, kirjaimellisesti.

Silti, vaikka kissa teki mitä, Debbie ei koskaan halunnut loukata kissaa komentelemalla ja huutamalla sille. Holly oli hänelle sen antanut ja hän hoitaisi Paljettia rakkaudella.

Aamuvarhain, Debbie istui pyjamassaan katsoen televisiosta kulkukissoihin liittyvää dokumenttia, kun ei nuhaltaan muutakaan tekemistä keksinyt.

Dokkarissa näytettiin suurkaupunkien kujakissoista, aina pienten saarien valloittamiin kissoihin.

Blondi istui sohvalla kahvikuppi kädessä, katsoen dokumenttia nähdäkseen kissojen elämää erilaisissa oloissa. Häntä säälitti kujalla elävät kissat, joilla ei ollut kotia. Hän olisi mielellään ottanut enemmänkin kissoja.

Kesken ohjelman tuli yllättävä säätiedote. Debbie kurtisti kulmiaan ja huokaisi.

". . . Valitamme keskeytyvää ohjelmaa ilmoituksemme vuoksi, mutta säämittarimme ovat havainneet sään muuttumista lähiviikkoina kesäisestä +30 asteesta, jopa - 25 asteeseen. Myös sääkoneemme ovat havainneet lumipyryjä ja vesisateita. . ." säämies selosti.

Yleensä Puuhalan Laaksossa oli ainainen kesä. Aurinko porotti taivaalta lähemmäs 40 astetta ja kaikilla oli hyvä mieli.

"Lunta? Puuhalanlaaksossa. Jo on maailmankirjat sekaisin.." Debbie myhäili vaihtaen kanavaa, yrittäen päästä takaisin dokumentin pariin.

Sääohjelma kesti kuitenkin liian kauan, joten dokkari oli kerennyt jo loppua tiedotuksen jälkeen. Samassa blondi sai soiton pomoltaan, joka pyysi Debbietä tulemaan töihin vajauden vuoksi.

Tunnollisena työntekijänä Debbie vaihtoi vaattensa ja lähti kipittämään autoaan kohti, kissan jäädessä tuijottamaan perään.

Paljetin jäädessä yksin, urheiluhullu lenkkeilijä tuli pyllistelemään kissalle, joka rupesi naukumaan emäntänsä perään.

Lenkkeilijän lähdettyä kissa jäi tyytyväisenä odottelemaan oven vieressä olevalle tuolille emänsänsä paluuta.

 . . . ~ 

Osa 2. Mutkia matkassa

~ . . . ~

Debbie levitti hämillään kätensä ja naurahti epätoivoisena.

"Siis mitä? Ensin annat signaaleja ja sitten kun kiinnostus loppuu, heität naiset kuin barbiet takaisin laatikkoon?"

"Ei, Debbie. Sinä et ymmärrä. Minulla on sellainen tilanne etten voi tapailla nyt ketään ja.. Minulla on avovaimo."

"Selvä pettäjämies. Sano nyt että sinulla on upea koti ja kolme lasta ja maailman kaunein nainen."

Morris alkoi selvästi hermostua. Hänen ilmeestään pystyi päättelemään sen.

"Debbie, kuuntelisit kerrankin minua etkä tekisi hätäisiä johtopäätöksiä!"

"Mutta itse sanoit että sinulla on avovaimo! Mitä peliä sinä oikein pelaat?"

"En pelaa mitään pel--.."

Enempää Morris ei kerennyt sanoa, kun Debbie kääntyi ympäri ja paiskasi oven miehen nenän edestä kiinni. Morris kuuli Debbien sanovan katkerasti "Painu helvettiin".

Debbie oli loukkaantunut. Kerrankin, kun hän uskaltautui näyttämään pienen pehmeän puolensa, heti hänelle annettaisiin pakit.

"Miehet. Miksi niitä edes pitää olla.."

Nainen meni sänkyyn makaamaan ja kiroamaan kaiken mahdollisen maan rakoon. Hän kirosi miehet (erityisesti Morriksen), politiikan, tieteen ja vielä muutaman kerran miehet. Jopa yksinkertaisen simppelit asiat hän kirosi, kuten laskun maksamiset, selkäkivut ja sairaalat.

Monta tuntia oli jo kulunut. Ilta hämärsi, mutta Debbie ei ollut vieläkään päässyt sängystä ylös. Häntä masensi liikaa. Hänen pitäisi mennä töihin huomenna.

Aamuyöllä  blondi nousi sen verran ylös, että kävi noukkimassa jääkaapista einessalaatin. Ei syömisestäkään mitään tullut, joten hän vain päätyi tökkimään ateriaansa.

Paikasta toiseen. Penkki oli liian kova ja ruoka ei maistunut, joten televisio päälle ja sohvalle makailemaan. Ei sekään tuntunut hyvältä.

Aamu alkoi sarastaa ja Debbie bihdoinkin keksi keinon purkaa tunteitansa. Päiväkirja oli ollut hänen paras ystävänsä jo lapsuusajoilta.

Aamulehti kolahtikin ovelle ja Debbie päätti mennä lukemaan päivän tapahtumia. Ja jos sieltä löytyisi vaikka jotakin mielenkiintoista lukemista, hän voisi saada ajatuksensa muualle Morriksesta.

"Pörssiromahduksia, päivän sää, iltapulu - juorupalsta.." Debbie luki ääneen tylsistyneenä. Eikö tässä kylässä oikeasti tapahtunut mitään jännittävää.

Hän avasi uusia sivuja, kunnes hänen huomionsa kiinnittyi suureen kuvaan alalaidassa.

"Nyt alennuksessa lento Takemizu - kylään. Koe upea elämysmatka Kiinan upeissa ympäristöissä. Tutustu historiaan, uskomattomiin vuoristoihin ja outoihin mysteereihin.." Debbien silmät säihkyivät, kun hän luki tekstiä. Vielä muutama palkka ja hänen rahansa riittäisivät matkaan.

Debbie sai uutta puhtia ja ajateltavaa tulevaa matkaa varten. Hän iloisena kasteli kukkia, hoiti puutarhaansa ja tanssahteli ulkona monta tuntia.

Vasta illan tullessa Debbie meni sisälle tekemään itselleen salaattia. Hän ei ollut huomannutkaan ajankulua, kun puutarhaa oli hoitanut.

Syönnin jälkeen hän laittoi matkavarauksen, sisältäen matkaaja-ja tavaravakuutuksen. Hän ei ollutkaan koskaan käynyt ulkomailla. Ensimmäinen reissu Kiinaan kuulosti jännittävältä.

Hän halusi perehdyttää itsensä asioiden ytimeen, joten hän etsi kaiken tiedon Takemizu - kylästä ja sen historiasta, nähtävyyksistä ja lehdessä kerrotusta mysteeristä. Toivottavasti lapsena lukemansa salapoliisiromaanit antaisivat hänelle tietoa selvittää salaisuus.

Kun netistä ei löytynyt enää mitään mielenkiintoista, hän ajatteli lukea kirjoja Kiinan historiasta ja salaisuuksista. Ratkaisemattomista mysteereistä ja sen sellaisista.

Debbie havahtui piipittävään ääneen huoneessaan ja huomasi lukeneensa koko yön. Hän puki nopeasti vaatteensa päälle ja lähti ajamaan töihin.

Debbie sai ylennyksen Myyntiedustajaksi.

Koska palkka ja bonus olivat isoja, ostettiin uusi auto ja samalla blondi päätti lähteä shoppailemaan Kiinaan sopivaa vaatetusta.

Astuttuaan Muotiliike Laskokseen sisälle, ensimmäinen asia mitä hän näki oli Caleb  arvioimassa kiivaasti vaatteita.

Debbie teki nopeasti pienet ostokset, yrittäen livahtaa kassalle ilman että joutuisi kontaktiin Calebin kanssa. Pahaksi onneksi Caleb huomasi neidon ja vilkutti tälle.

Kassalla Debbie yritti välttää katsekontaktia Calebin kanssa, toivoen ettei mies tulisi hänen luokseen.

Lähtiessään kävelemään kaupasta ulos, Caleb hyökkäsi hänen luokseen.

"Nainen moi, ei sustakaan oo kuulunu mitään!"

"Ehm, ei ole juu niin.."

"No, mites menee? Kuulin Morrikselta et teille tuli bänät."

"En haluaisi puhua siitä."

Caleb ei meinannut millään päästää Debbietä menemään. Joku Calebin ystävä ilmeisesti tuli pyytämään tätä pelikaveriksi, kunnes Caleb kiinnitti huomionsa ystäväänsä hetkeksi. Debbie huomasi tilanteensa tulleen ja lähti kaupasta ulos.

Nainen kipitti nopeasti autolleen, painoi kaasun pohjaan ja karautti kotiin.

Tullessaan kotiin, hän ajatteli hieman siivota. Kaikki ajattelu oli jäänyt Morrikseen, joten talo oli siivoton (Debbien mielestä). Alkajaisiksi hän laittoi astianpesukoneen käyntiin.

Seuraavaksi hän keräsi ympäri taloa roskia ja vei roskat ulkona olevaan roskapönttöön.

"Kylläpäs siivoaminen on rentouttavaa!" Debbie tokaisi iloisena. Niin, joidenkin mielestä siivous on kivaa. Varsinkin perfektionistien.

Vessan ja suihkun jynssäämisen jälkeen olikin aika painua pehkuihin. Huomenna olisi uusi työpäivä Myyntiedustajana.

Aamu sarasti. Debbie oli nukkunut hyvät yöunet ja nyt oli aika laittaa naama kuntoon ja hampaat kiiltämään. Uusi virka odottaisi häntä.

Päivä ei tietenkään lähde käyntiin ilman kahvikuppia. Kuten olette huomanneet, Debbie on kahvin suurkuluttaja.

Työvaatteet päälle ja mars matkaan! Tosin, auto ei ole mikään maailman kaunein, mutta kyllä se hänet kuljettaa uskollisesti töihin.

"Nykyisin postissa ei tule mitään muuta mielenkiintoista kuin keltaisia, punaisia ja valkoisia laskuja." Debbie mutisi töistä tullessaan.

Soitto Hollylle. Hollystä oli tullut alkukankeuden jälkeen tärkeä ystävä Debbielle.

"Hei, tuletko käymään? Minulla on niin paljon kerrottavaa.."

"No hei! Tietenkin voin tulla. Minulla menee hetki."

"Okei, heippa!"

"Moikkamoi!"

Hetkeä myöhemmin, kun Debbie oli saanut vaihdettua vaatteensa, hän näki Hollyn kävelevän ikkunan ohi ja meni tuota vastaan halaten.

"Hei Depsu!"

"Hei Hopsu!"

Kun Hopsu ja Depsu olivat päässeet sisälle, Depsu tilasi ruoka-aineksia, että saisi valmistettua murkinaa.

"Juu, Rantakatu 3. Selvä, kiitos!"

Lähettipalvelu pyyhälsi osoitteeseen ja Debbie vastaanotti lähetyksen.

"Se tekisi 40 simelonia."

"Selvä, tässä rahat."

"Hyvää päivänjatkoa, nuori neiti."

"Kiitos samoin!"

Ruoan valmistus alkoi. Holly tanssahteli ja kuunteli samalla Debbien vuodatusta, mitä Morriksen ja hänen välillään oli tapahtunut.

"En vaan ymmärrä, miksi se näytti sellasia signaaleja et se olis kiinnostunu musta, mutta sit yhtäkkiä se vaan sano silleen.." Debbie sanoi hammasta purren ja käänteli pihvejä.

"No hei, miehet on idiootteja. Yritän ehkä ymmärtää niitä jotenkin, kun asun Calebin ja Vincenten kans saman katon alla.. Morris tosin asu myös siellä, mut se muutti monta vuotta sitte pois sieltä." Holly selitti harjoitellessaan tanssiliikkeitä.

"Ai, miks ihmeessä?" Debbie kysyi.

"Jaa-a. Se kerto selitykseks että se on löytänyt sen elämän tarkoituksen. En mä edes tiedä missä se nykyään asuu. Hirveen harvoin puhuu mistään tollasista jutuista."

"Musta tuntuu että alan vähemmän ja vähemän ymmärtää miehiä." Debbie tokaisi kummastuneena, tarjoillessaan samalla ruokaa.

"Njaa, oikeessa olet."

"Mutta, kerro toki lisää siitä sen 'elämän tarkoituksesta'?"

"No, se sano että sen elämä on ollu tosi tylsää ja se tapasi jotakin tyyppejä sekeittirampeilla keskellä yötä ja sit ne ehdotti sille jotakin. Mut Morris ei suostu kertomaan mitä."

"Hmm, kuulostaa epäilyttävältä."

"Niinpä. Tää on aika kinkkinen juttu. Sen tapahtuman jälkeen, Morris on ollu hirveen paljon yksin. Tai siis silleen siellä 'kotona'. Se sano että se ei saa kertoo mitään niistä asioista kenellekkään, koska muuten se saa jonkun rangaistuksen. Yritin udella mut sen jälkeen se alko huutamaan mulle ja sit me ei olla puhuttu siitä sen jälkeen."

"Kummallista. Morris vaikutti niin mukavalta.."

Ruokailun jälkeen ystävykset siirtyivät sohvalle juttelemaan lisää Morriksesta. Holly selitti kaiken, mitä tiesi entisestä kämppiksestään. He yrittivät kovasti miettiä, miksi Morris käyttäytyisi tuolla tavalla. Kävi ilmi, että edes Hollykaan ei tiennyt Morriksen avovaimosta.

Debbie oli nyt erittäin hämillään. Morris oli siis mystinen mies, jolla oli salaisuuksia joka varpaalle ja sormelle. He päättivät Hollyn kanssa ruveta tutkimaan tilannetta tarkemmin.

Ystävykset juttelivat myös Kiinan matkasta ja Debbie pyysi Hollya mukaan. Holly sanoi varaavansa samalle ajalle Kiinanmatkan, kuin Debbiekin. He voisivat rentoutua ulkomailla ja samalla tutkia lisää Morrista.

Lopulta kello alkoi näyttää jo aika paljoa, joten ystävysten oli aika erota. He halasivat tiukasti toisiaan.

"Muista Depsu, heti jos tulee hätä tai jotakin, saat soittaa vaikka keskellä yötä."

"Kiitos Hopsu, samoin."

Holly lähti ja heti sen perään, tumma hahmo käveli kohti Requiemin taloa.

Kengät lähenivät ovea. Vai muutama askel ja hahmo olisi perillä.

Hahmo pysähtyi aivan oven eteen ja pimpotti oviikelloa muutaman kerran.

Hahmo pakeni paikalta.

Debbie avasi oven kirjan kanssa.

"No, Holly mitä sul-.." blondi huomasi ouhuvansa tyhjyydelle. Ei ketään.

"H-Holly? Onko tämä jotakin pilaa? Tule jo pois piilosta!" Debbie kiljahti pelästyneenä. Hetken katseltuaan ympärilleen, hän näki jotakin oven vieressä, maassa.

"Muovipussi?" Debbie ihmetteli ja kyykistyi tutkailemaan sitä. Sieltä ei kuulunut ääntä, joten se ei varmaankaan ollut pommi.

Pussi ei näyttänyt kovin vaaralliselta, sisällä oli jokin kirje. Debbie otti muovipussin ja lähti kävelemään sisälle.

. . . ~

Siinäpä tämänkertainen osa. Mitä piditte? Vähän tylsähkö eikä kuviakaan ollut kovin paljoa :c Mutta ruusuja, risuja?