Osa 3. Pelkotiloja

Tästäpä jälleen uusi osanen. Tämä osa on sitten äärettömän lyhyt, ei ole kuin 45 kuvaa. Ja tämän osan jälkeen menee monta monta viikkoa ennenkuin tulee seuraava osa. Syy siihen on se, että olen 4.6 eteenpäin matkoilla ulkomailla Norjassa. No, kerron tilanteesta enemmän kunhan lähtö tulee ! Osan pariin mars!

. . . ~ 

~ . . . ~ 

Debbie levitti pussissa olleet tavarat pöydälle ja silmäili niitä. Siellä oli valokuva-albumi täynnä kuvia hänestä ja uuden naapuruston simeistä, jotka jotenkuten liittyivät Debbieen.

Viha leimusi blondin kasvoilla, kun hän seläili albumin läpi. Sen jälkeen hän alkoi lukea pitkää kirjettä, joka oli kiinnitetty klipsillä tukevaan alustaan. Tosin, kirje oli kirjoitettu oudolla kielellä, joten Debbiellä ei ollut hajuakaan mitä siinä sanottiin.

Hän nousi vaivoin ylös ja alkoi huolestuneena kierrellä ympäri asuntoaan, samalla kun hänen päässään pyöri mielettömästi asioita. Mitä hän tekisi? Oliko joku saanut selville hänen alkuperänsä? Mitä kirjeessä luki? Varjostettiinkö häntä?

Ravattuaan keittiössä ympyrää, hän päätti toimia.

"Minä häivyn täältä pois, niin kaikki kääntyy hyvin! Tai ehkä otan selvää, mikä tämä homma oikein on! Liittyykö Morris tähän, tapan hänet!"

Lukuisten suunnitelmien varjossa iski pelkotilat.

"Eih, en halua joutua vankilaan.. Mitä minä teen.."

"Jospa rukoilen.. Ehkä se auttaa.. Jeesus Kristus mikä lie.."

Kun neiti ei muistanut miten rukoukset menivät, hänen pinnansa kärähti.

"Minä en osaa rukoilla, enkä kyllä rukoilekkaan! Minä en lähde mihinkään, pysyn täällä vaikka maailma tappiin asti!"

Hermostuksissaan blondi kiskaisi pöydältä pussin sisällön ja alkoi talloa raivokkaasti niiden päällä. Hänen päänsä löi tyhjää, eikä mikään tuntunut onnistuvan.

Purettuaan raivonsa, Debbie alkoi hieman rauhoittua ja  tuli siihen tulokseen, että hän laittaisi tavarat piiloon. Poissa silmistä, poissa mielestä. Simple as fuck!

Paras ratkaisu tilanteen hallintaan oli kahvi. Mitään muuta hän ei tarvinnutkaan, kuin kupillisen vahvaa kahvia.

Aamu alkoi sarastaa ja Debbie istui piilossaan sohvan edessä. Hän ei uskaltanut nukkua viimeöisen tapahtuman takia ja piiloili sohvan vieressä katsellen televisiota.

Kuitenkaan, päivä ei alkanut helpoimmalla tavalla. Debbie istui syvässä hiljaisuudessa ja pienenkin äänen kuullessaan hyppäsi varpailleen. Kuullessaan postilaatikon ääntä, hän kipitti ikkunaan katsomaan oliko turvallista mennä hakemaan edes postia.

Kun postimies oli lähtemässä, Debbie kipitti ninjamaisesti hakemaan postia, selaten kaiken läpi, ettei löytyisi salaperäisiä kirjeitä tai tikittäviä paketteja.

Blondi huokaisi syvään, päästessään takaisin sisälle ehjin nahoin. Koska pelkotilat olivat kovat, hän tiesi kuka osaisi auttaa ja nappasi puhelimen kouraansa.

. . . ~ 

Holly saapuikin muutaman hetken kuluttua, nainenhan asui parin talon päässä Debbiestä.

"No, kuulostit puhelimessa hätääntyneeltä, kerro toki mikä hätänä?"

Debbie levitti kätensä ja kertoi eilisillan tapahtumista. Holly katsoi kulmat kurtussa toisen hätäistä tarinaa.

Kuunnellessaan Debbien tarinaa Holly hieman naurahteli välissä ja huokaisi syvään.

"Et kai vaan ole nähnyt unta? Heti minun lähtöni jälkeen 'muukalainen' tuli ja toi muovipussin?"

"En minä sinua narraisi! En ole nukkunut silmäystäkään koko yönä ja minulla on todisteita!"

Pienten keskeytysten jälkeen, Holly kuunteli pitkän tarinan, jokaista yksityiskohtaa mukaan lukien.

"Wau, olipas aikamoinen stoori. No, näytähän pussin sisältö, haluaisin mielelläni nähdä sen."

"Juu, hetki pieni. Se on tuolla kirjahyllyssä."

Debbien haettua todisteet Hollyn nenän eteen, hänen ilmeensä vakaveni.

"Joko sulla on intohimoinen ulkomaalainen stalkkeri, tai sitten oot aika pahasti kusessa."

"Mi-mitä sä tarkotat 'kusessa'?"

Holly vaikeni hetkeksi ja huokaisi syvään.

"Tää vaikuttaa jonkinlaiselta.. Oon kuullu joskus jostakin mafiatoiminnasta, mut täällä lähistöllä ei oo mitään mafioita."

"MAFIA?! Ootko tosissas..?!"

"No, ei niitä täälläpäin ole ollut ainakaan meidän suvun aikaan ja mun suku on sentään ollut täällä lähemmäs 50 vuotta."

"Huh, no sitten.."

Vietyään tavarat takaisin hyllyyn, tytöt juttelivat kaikki mahdolliset mafiatoiminnat lähialueilla, joita ei ollut kyllä tiedossa paljon. Lisäksi he keskustelivat stalkkereista, joita näillä kulmilla riitti.

Illan tullessa, leidit siirtyivät makuuhuoneeseen keskustelemaan. Debbie oli erittäin sulkeutunut simi, mutta Holly vaikutti luotettavalta ja mahtavalta persoonalta, jolle voisi kertoa kaiken.

"Holly, mulla olis sulle vähän kerrottavaa.."

"No, meillä on vaikka koko yö aikaa, kerro vaan."

"Mä en oo ihan se miltä mä päällepäin näytän."

"Vaan? Kerro toki, kyllä sä voit muhun luottaa."

Ja niin, Debbie uskaltautui kertomaan alkuperänsä, rikkaista sukujuurista, vanhemmista, sisaruksista ja vanhempien murhasta kaiken. Holly kuunteli tyynenä ja hymähteli vastaukseksi pienten taukojen välillä. 

Debbie oli siirtynyt istumaan siniselle pallille ja kertomuksen loputtua Holly tuli melkein kyyneleet silmissä halaamaan häntä.

"Kiitos.. Kiitos että kerroit mulle. Nyt mun on paljon helpompi ymmärtää sua, kun sä uskaltauduit avautua. Musta tuntuu että meillä on vielä upea ystävyys edessä!"

"Eh, minun se pitäis kiittää että sain tutustua suhun ja uskallan puhuu asioista.."

"Sulla ei oo mitään hätää. Mä asun tossa lähellä ja suojelen sua. Nyt ja aina."

"Kiitos Holly.. Kiitos!"

Herkisteltyään oman aikansa, Hollyn vastuulla oli kuitenkin eläintensä hoitaminen, joten hänen täytyi lähteä kotiin. He lupasivat vierailla toistensa luona ja pitää tiiviisti yhteyttä. He myös päättivät selvittää Morriksen mystisen olemuksen, sekä muovipussin salaisuuden.

Pari viikkoa myöhemmin . . ~ 

Kova aivastelu kantautui avonaisista ikkunoista pihalle. Debbie oli saanut töistä flunssan ja kärsi siitä aivan kunnolla.

Debbie oli jo muutaman päivän maannut kuumeisena sängyn pohjalla. Kuitenkaan hän ei joutunut aina olemaan yksin, vaan Holly kävi säännöllisesti tarkastamassa potilaan kunnon.

Holly oli myös antanut yhden kissoistaan Debbielle, ettei blondi joutuisi kärvistelemään yksin kotonaan. Kissan nimi oli Paljetti ja se oli rodultaan Pyhä birma.

Paljetti rakasti namipaloja ja kissa olikin aikamoinen vintiö. Utelias luonne ja liekehtivä persoona. 

Piti huolta reviiristään muiden eläinten tullessa reviirille. Koiratkin saivat kyytiä kun tämä tyttö oli maisemissa.

Reviiriäänkin se merkkaili hajottamalla uusia kenkiä ja laukkuja.

Ja postimiesten käydessä nostelemaan hienoa rouvaa, se nappasi salamannopeasti naamasta kiinni, jonka jälkeen posteljoonit luikkivat nopeasti paikalta pois, häntä koipien välissä, kirjaimellisesti.

Silti, vaikka kissa teki mitä, Debbie ei koskaan halunnut loukata kissaa komentelemalla ja huutamalla sille. Holly oli hänelle sen antanut ja hän hoitaisi Paljettia rakkaudella.

Aamuvarhain, Debbie istui pyjamassaan katsoen televisiosta kulkukissoihin liittyvää dokumenttia, kun ei nuhaltaan muutakaan tekemistä keksinyt.

Dokkarissa näytettiin suurkaupunkien kujakissoista, aina pienten saarien valloittamiin kissoihin.

Blondi istui sohvalla kahvikuppi kädessä, katsoen dokumenttia nähdäkseen kissojen elämää erilaisissa oloissa. Häntä säälitti kujalla elävät kissat, joilla ei ollut kotia. Hän olisi mielellään ottanut enemmänkin kissoja.

Kesken ohjelman tuli yllättävä säätiedote. Debbie kurtisti kulmiaan ja huokaisi.

". . . Valitamme keskeytyvää ohjelmaa ilmoituksemme vuoksi, mutta säämittarimme ovat havainneet sään muuttumista lähiviikkoina kesäisestä +30 asteesta, jopa - 25 asteeseen. Myös sääkoneemme ovat havainneet lumipyryjä ja vesisateita. . ." säämies selosti.

Yleensä Puuhalan Laaksossa oli ainainen kesä. Aurinko porotti taivaalta lähemmäs 40 astetta ja kaikilla oli hyvä mieli.

"Lunta? Puuhalanlaaksossa. Jo on maailmankirjat sekaisin.." Debbie myhäili vaihtaen kanavaa, yrittäen päästä takaisin dokumentin pariin.

Sääohjelma kesti kuitenkin liian kauan, joten dokkari oli kerennyt jo loppua tiedotuksen jälkeen. Samassa blondi sai soiton pomoltaan, joka pyysi Debbietä tulemaan töihin vajauden vuoksi.

Tunnollisena työntekijänä Debbie vaihtoi vaattensa ja lähti kipittämään autoaan kohti, kissan jäädessä tuijottamaan perään.

Paljetin jäädessä yksin, urheiluhullu lenkkeilijä tuli pyllistelemään kissalle, joka rupesi naukumaan emäntänsä perään.

Lenkkeilijän lähdettyä kissa jäi tyytyväisenä odottelemaan oven vieressä olevalle tuolille emänsänsä paluuta.

 . . . ~