Osa 2. Mutkia matkassa

~ . . . ~

Debbie levitti hämillään kätensä ja naurahti epätoivoisena.

"Siis mitä? Ensin annat signaaleja ja sitten kun kiinnostus loppuu, heität naiset kuin barbiet takaisin laatikkoon?"

"Ei, Debbie. Sinä et ymmärrä. Minulla on sellainen tilanne etten voi tapailla nyt ketään ja.. Minulla on avovaimo."

"Selvä pettäjämies. Sano nyt että sinulla on upea koti ja kolme lasta ja maailman kaunein nainen."

Morris alkoi selvästi hermostua. Hänen ilmeestään pystyi päättelemään sen.

"Debbie, kuuntelisit kerrankin minua etkä tekisi hätäisiä johtopäätöksiä!"

"Mutta itse sanoit että sinulla on avovaimo! Mitä peliä sinä oikein pelaat?"

"En pelaa mitään pel--.."

Enempää Morris ei kerennyt sanoa, kun Debbie kääntyi ympäri ja paiskasi oven miehen nenän edestä kiinni. Morris kuuli Debbien sanovan katkerasti "Painu helvettiin".

Debbie oli loukkaantunut. Kerrankin, kun hän uskaltautui näyttämään pienen pehmeän puolensa, heti hänelle annettaisiin pakit.

"Miehet. Miksi niitä edes pitää olla.."

Nainen meni sänkyyn makaamaan ja kiroamaan kaiken mahdollisen maan rakoon. Hän kirosi miehet (erityisesti Morriksen), politiikan, tieteen ja vielä muutaman kerran miehet. Jopa yksinkertaisen simppelit asiat hän kirosi, kuten laskun maksamiset, selkäkivut ja sairaalat.

Monta tuntia oli jo kulunut. Ilta hämärsi, mutta Debbie ei ollut vieläkään päässyt sängystä ylös. Häntä masensi liikaa. Hänen pitäisi mennä töihin huomenna.

Aamuyöllä  blondi nousi sen verran ylös, että kävi noukkimassa jääkaapista einessalaatin. Ei syömisestäkään mitään tullut, joten hän vain päätyi tökkimään ateriaansa.

Paikasta toiseen. Penkki oli liian kova ja ruoka ei maistunut, joten televisio päälle ja sohvalle makailemaan. Ei sekään tuntunut hyvältä.

Aamu alkoi sarastaa ja Debbie bihdoinkin keksi keinon purkaa tunteitansa. Päiväkirja oli ollut hänen paras ystävänsä jo lapsuusajoilta.

Aamulehti kolahtikin ovelle ja Debbie päätti mennä lukemaan päivän tapahtumia. Ja jos sieltä löytyisi vaikka jotakin mielenkiintoista lukemista, hän voisi saada ajatuksensa muualle Morriksesta.

"Pörssiromahduksia, päivän sää, iltapulu - juorupalsta.." Debbie luki ääneen tylsistyneenä. Eikö tässä kylässä oikeasti tapahtunut mitään jännittävää.

Hän avasi uusia sivuja, kunnes hänen huomionsa kiinnittyi suureen kuvaan alalaidassa.

"Nyt alennuksessa lento Takemizu - kylään. Koe upea elämysmatka Kiinan upeissa ympäristöissä. Tutustu historiaan, uskomattomiin vuoristoihin ja outoihin mysteereihin.." Debbien silmät säihkyivät, kun hän luki tekstiä. Vielä muutama palkka ja hänen rahansa riittäisivät matkaan.

Debbie sai uutta puhtia ja ajateltavaa tulevaa matkaa varten. Hän iloisena kasteli kukkia, hoiti puutarhaansa ja tanssahteli ulkona monta tuntia.

Vasta illan tullessa Debbie meni sisälle tekemään itselleen salaattia. Hän ei ollut huomannutkaan ajankulua, kun puutarhaa oli hoitanut.

Syönnin jälkeen hän laittoi matkavarauksen, sisältäen matkaaja-ja tavaravakuutuksen. Hän ei ollutkaan koskaan käynyt ulkomailla. Ensimmäinen reissu Kiinaan kuulosti jännittävältä.

Hän halusi perehdyttää itsensä asioiden ytimeen, joten hän etsi kaiken tiedon Takemizu - kylästä ja sen historiasta, nähtävyyksistä ja lehdessä kerrotusta mysteeristä. Toivottavasti lapsena lukemansa salapoliisiromaanit antaisivat hänelle tietoa selvittää salaisuus.

Kun netistä ei löytynyt enää mitään mielenkiintoista, hän ajatteli lukea kirjoja Kiinan historiasta ja salaisuuksista. Ratkaisemattomista mysteereistä ja sen sellaisista.

Debbie havahtui piipittävään ääneen huoneessaan ja huomasi lukeneensa koko yön. Hän puki nopeasti vaatteensa päälle ja lähti ajamaan töihin.

Debbie sai ylennyksen Myyntiedustajaksi.

Koska palkka ja bonus olivat isoja, ostettiin uusi auto ja samalla blondi päätti lähteä shoppailemaan Kiinaan sopivaa vaatetusta.

Astuttuaan Muotiliike Laskokseen sisälle, ensimmäinen asia mitä hän näki oli Caleb  arvioimassa kiivaasti vaatteita.

Debbie teki nopeasti pienet ostokset, yrittäen livahtaa kassalle ilman että joutuisi kontaktiin Calebin kanssa. Pahaksi onneksi Caleb huomasi neidon ja vilkutti tälle.

Kassalla Debbie yritti välttää katsekontaktia Calebin kanssa, toivoen ettei mies tulisi hänen luokseen.

Lähtiessään kävelemään kaupasta ulos, Caleb hyökkäsi hänen luokseen.

"Nainen moi, ei sustakaan oo kuulunu mitään!"

"Ehm, ei ole juu niin.."

"No, mites menee? Kuulin Morrikselta et teille tuli bänät."

"En haluaisi puhua siitä."

Caleb ei meinannut millään päästää Debbietä menemään. Joku Calebin ystävä ilmeisesti tuli pyytämään tätä pelikaveriksi, kunnes Caleb kiinnitti huomionsa ystäväänsä hetkeksi. Debbie huomasi tilanteensa tulleen ja lähti kaupasta ulos.

Nainen kipitti nopeasti autolleen, painoi kaasun pohjaan ja karautti kotiin.

Tullessaan kotiin, hän ajatteli hieman siivota. Kaikki ajattelu oli jäänyt Morrikseen, joten talo oli siivoton (Debbien mielestä). Alkajaisiksi hän laittoi astianpesukoneen käyntiin.

Seuraavaksi hän keräsi ympäri taloa roskia ja vei roskat ulkona olevaan roskapönttöön.

"Kylläpäs siivoaminen on rentouttavaa!" Debbie tokaisi iloisena. Niin, joidenkin mielestä siivous on kivaa. Varsinkin perfektionistien.

Vessan ja suihkun jynssäämisen jälkeen olikin aika painua pehkuihin. Huomenna olisi uusi työpäivä Myyntiedustajana.

Aamu sarasti. Debbie oli nukkunut hyvät yöunet ja nyt oli aika laittaa naama kuntoon ja hampaat kiiltämään. Uusi virka odottaisi häntä.

Päivä ei tietenkään lähde käyntiin ilman kahvikuppia. Kuten olette huomanneet, Debbie on kahvin suurkuluttaja.

Työvaatteet päälle ja mars matkaan! Tosin, auto ei ole mikään maailman kaunein, mutta kyllä se hänet kuljettaa uskollisesti töihin.

"Nykyisin postissa ei tule mitään muuta mielenkiintoista kuin keltaisia, punaisia ja valkoisia laskuja." Debbie mutisi töistä tullessaan.

Soitto Hollylle. Hollystä oli tullut alkukankeuden jälkeen tärkeä ystävä Debbielle.

"Hei, tuletko käymään? Minulla on niin paljon kerrottavaa.."

"No hei! Tietenkin voin tulla. Minulla menee hetki."

"Okei, heippa!"

"Moikkamoi!"

Hetkeä myöhemmin, kun Debbie oli saanut vaihdettua vaatteensa, hän näki Hollyn kävelevän ikkunan ohi ja meni tuota vastaan halaten.

"Hei Depsu!"

"Hei Hopsu!"

Kun Hopsu ja Depsu olivat päässeet sisälle, Depsu tilasi ruoka-aineksia, että saisi valmistettua murkinaa.

"Juu, Rantakatu 3. Selvä, kiitos!"

Lähettipalvelu pyyhälsi osoitteeseen ja Debbie vastaanotti lähetyksen.

"Se tekisi 40 simelonia."

"Selvä, tässä rahat."

"Hyvää päivänjatkoa, nuori neiti."

"Kiitos samoin!"

Ruoan valmistus alkoi. Holly tanssahteli ja kuunteli samalla Debbien vuodatusta, mitä Morriksen ja hänen välillään oli tapahtunut.

"En vaan ymmärrä, miksi se näytti sellasia signaaleja et se olis kiinnostunu musta, mutta sit yhtäkkiä se vaan sano silleen.." Debbie sanoi hammasta purren ja käänteli pihvejä.

"No hei, miehet on idiootteja. Yritän ehkä ymmärtää niitä jotenkin, kun asun Calebin ja Vincenten kans saman katon alla.. Morris tosin asu myös siellä, mut se muutti monta vuotta sitte pois sieltä." Holly selitti harjoitellessaan tanssiliikkeitä.

"Ai, miks ihmeessä?" Debbie kysyi.

"Jaa-a. Se kerto selitykseks että se on löytänyt sen elämän tarkoituksen. En mä edes tiedä missä se nykyään asuu. Hirveen harvoin puhuu mistään tollasista jutuista."

"Musta tuntuu että alan vähemmän ja vähemän ymmärtää miehiä." Debbie tokaisi kummastuneena, tarjoillessaan samalla ruokaa.

"Njaa, oikeessa olet."

"Mutta, kerro toki lisää siitä sen 'elämän tarkoituksesta'?"

"No, se sano että sen elämä on ollu tosi tylsää ja se tapasi jotakin tyyppejä sekeittirampeilla keskellä yötä ja sit ne ehdotti sille jotakin. Mut Morris ei suostu kertomaan mitä."

"Hmm, kuulostaa epäilyttävältä."

"Niinpä. Tää on aika kinkkinen juttu. Sen tapahtuman jälkeen, Morris on ollu hirveen paljon yksin. Tai siis silleen siellä 'kotona'. Se sano että se ei saa kertoo mitään niistä asioista kenellekkään, koska muuten se saa jonkun rangaistuksen. Yritin udella mut sen jälkeen se alko huutamaan mulle ja sit me ei olla puhuttu siitä sen jälkeen."

"Kummallista. Morris vaikutti niin mukavalta.."

Ruokailun jälkeen ystävykset siirtyivät sohvalle juttelemaan lisää Morriksesta. Holly selitti kaiken, mitä tiesi entisestä kämppiksestään. He yrittivät kovasti miettiä, miksi Morris käyttäytyisi tuolla tavalla. Kävi ilmi, että edes Hollykaan ei tiennyt Morriksen avovaimosta.

Debbie oli nyt erittäin hämillään. Morris oli siis mystinen mies, jolla oli salaisuuksia joka varpaalle ja sormelle. He päättivät Hollyn kanssa ruveta tutkimaan tilannetta tarkemmin.

Ystävykset juttelivat myös Kiinan matkasta ja Debbie pyysi Hollya mukaan. Holly sanoi varaavansa samalle ajalle Kiinanmatkan, kuin Debbiekin. He voisivat rentoutua ulkomailla ja samalla tutkia lisää Morrista.

Lopulta kello alkoi näyttää jo aika paljoa, joten ystävysten oli aika erota. He halasivat tiukasti toisiaan.

"Muista Depsu, heti jos tulee hätä tai jotakin, saat soittaa vaikka keskellä yötä."

"Kiitos Hopsu, samoin."

Holly lähti ja heti sen perään, tumma hahmo käveli kohti Requiemin taloa.

Kengät lähenivät ovea. Vai muutama askel ja hahmo olisi perillä.

Hahmo pysähtyi aivan oven eteen ja pimpotti oviikelloa muutaman kerran.

Hahmo pakeni paikalta.

Debbie avasi oven kirjan kanssa.

"No, Holly mitä sul-.." blondi huomasi ouhuvansa tyhjyydelle. Ei ketään.

"H-Holly? Onko tämä jotakin pilaa? Tule jo pois piilosta!" Debbie kiljahti pelästyneenä. Hetken katseltuaan ympärilleen, hän näki jotakin oven vieressä, maassa.

"Muovipussi?" Debbie ihmetteli ja kyykistyi tutkailemaan sitä. Sieltä ei kuulunut ääntä, joten se ei varmaankaan ollut pommi.

Pussi ei näyttänyt kovin vaaralliselta, sisällä oli jokin kirje. Debbie otti muovipussin ja lähti kävelemään sisälle.

. . . ~

Siinäpä tämänkertainen osa. Mitä piditte? Vähän tylsähkö eikä kuviakaan ollut kovin paljoa :c Mutta ruusuja, risuja?