Osa 9. Kipeitä muistoja

~ . . . ~ 

Holly huokaisi syvään. Jessica oli asettunut jo muutaman päivän ajan hänen taloonsa asumaan ja alkoi tiedustella äidistään ja isästään. Holly oli pelännyt tämän päivän tulevan. Hän oli sulkenut kaikki muistelmansa omaan pieneen aivopuoliskoon, jota hän ei ehkä koskaan haluaisi avata. Mutta nyt se täytyi tehdä.

~ Hollyn kertomus ~ 

Vanhempasi olivat onnellisesti löytäneet yhteen pienten takapakkien kautta. Rakastuttuaan ja oltuaan jo hetken yhdessä, äitisi huomasi olevansa raskaana, joten pariskunta päätti muuttaa saman katon alle asumaan. He ostivatkin hyvään hintaan pienen mökin keskustasta, jossa pystyisivät kasvattamaan sinut.

Myös rakas Paljetti kissa oli matkassa mukana, kuten alusta asti. Kuitenkin, selitän nyt vain pääkohdat tarinasta, joten kuuntele tarkasti äläkä keskeytä minua, en muutenkaan haluaisi muistella noita kamalia aikoja.

Isäsi oli lähtenyt jälleen hämärähommiin, joista olimme äitisi kanssa jo hieman jäljillä. Joka ilta, kun isäsi lähti pois, äitisi soitti minulle ja aloitimme jokapäiväisen operaatiomme ja koitimme selvittää mitä salaisuuksia isälläsi oikein oli. Olimme jo saaneet selville, että isäsi kuului maineikkaaseen ja salaiseen rikollisryhmään, juurikin siihen jonka toimesta isovanhempasi murhattiin. Kyllä, sen saimme selville.

Yleensä istuskelimme sohvalla katsellen leikkejäsi ja samalla pohtien Morrisin mysteeristä elämää. Morris oli koko suhteen ja varsinkin naimisiinmenon jälkeen alkanut olla pelkkää salailua ja outoja menoja pitkin yötä. Rahaakin oli tupsahtanut käteisenä salaisiin kätköihin, josta Debbie oli kummissaan.

Tutkimme sivuhistoriaa tietokoneelta, tietoja rikollisliigoista ja yritimme jopa etsiä Morrisia internetin eri sivustoilta ja saimmekin muutamia johtolankoja. Isälläsi oli mittava rikosrekisteri ja hän oli karannut avovankilasta. Hän oli sillä hetkellä etsintäkuulutettu ja yritimme kerätä todisteita että saisimme hänet mahdollisimman nopeasti oikeuden eteen kärsimään teoistansa.

Äitisi oli salaa tarkkaillut isäsi touhuja ja löysikin kätketyn salkun ja avaimen siihen. Ajattelimme Morrisin poissaollessa tutkailla hänen papereitaan ja muita tavaroita. Löysimme huimasti tietoa liigasta ja muista hämärähommista ja aloimme olla todella lähellä voittoa. Papereissa oli mm. tietoa salakuljetuksista, palkkamurhaajista ja vanhoista murhista. Niiden seasta löytyi myös äitisi vanhempien tiedot, joten osuimme oikeaan.

Tutkimuksemme keskeytti kuitenkin Morris, joka asteli etuovesta sisään kuin Euroopan omistaja ja huomasi tekemisemme samantien, koska olimme samalla käytävällä tekemässä tutkintojamme. Huomasimme Morrisin raivokkaan ja hämmästyneen ilmeen, kun hän alkoi tulla lähemmäs meitä kohti.

Hätäännyimme ja pomppasimme ylös siltä istumalta. Morris alkoi huutaa meille kovaan ääneen ja muistelen keskustelumme menneen jotenkin näin;

- Mitä perkelettä te ämmät täällä pengotte?!

- Me paljastetaan sut toimet, sä kuulut liigaan!, kiljuin.

- Teidän toimesta mun porukat tapettiin!, Debbie huusi kyynelien keskellä.

- Ainoat, jotka kuolee, ootte tänään te perkeleen paskat!

Morris tarttui Debbien käteen ja iski tämän maahan mahtavalla voimalla. Itse en oikein ymmärtänyt tehdä mitään kuin vetäytyä kauemmas keittiön uumeniin ja itkeä.

Näin kaiken, kun Morris hakkasi vaimoaan paljailla nyrkeillä veri roiskuen. Olin täysin paniikissa. Kuulin vain Debbien itkunsekaisen huudon ja itkin itsekin vain enemmän. Olin kyvytön tekemään mitään.

Morris retuutti Debbiä kuin hän olisi ollut räsynukke. Seiniin jäi verijälkiä, kun nainen lenteli seinille miehensä toimesta. Se oli kamalaa katsottavaa. Miten niin onnellisen tuntuinen pariskunta muuttui tällä tavalla hetkessä. No, voiko muuta odottaa jos mies kerran on liigassa ja ei halua asioiden paljastuvan. Ainoa tapa on eliminointi. Ja Morris aikoi eliminoida vaimonsa.

Keräsin ääntäni ja itseäni kasaan ja huusin Morrisille niin kovaa kuin pystyin. Huusin ja odotin, että mies ennemmin hyökkäisi minun kimppuuni, kuin tappaisi vaimoaan. Morris pysähtyi katsomaan minua hengästyneenä veren peitossa ja räsäytti vaimonsa lattiaan.

- Haluatko säkin kuolla?

- Jä..Jätä Debbie rauhaan..

Katsahdin Debbieen hysteerisenä ja huomasin naisen hymyilevän. En ollut uskoa silmiäni, mutta hän tosiaan hymyili minulle rohkaisevasti kyyneleet poskillaan ja kähisi viimeisellä äänellään;

- Pidä.. köh.. Jes-Jessicasta huolta.. Luotan si-sinuun..

Sen sanottuaan hänen äänensä ja hengityksensä hiipui ja Morris naulitsi katseensa minuun. Hitaasti ja varmasti hän asteli keittiötä päin ja vetäisi veitsipidikkeestä pitkän veitsen. 

- Yksi hoidettu, yksi jälkellä. Tämähän käy helposti.

- Senkin hullu!

Morris hyökkäsi kimppuuni veitsen kera, minulla oli vain nyrkit. Morris onnistui viiltämään haavoja poskeeni ja vartalooni, mutta onnekseni sain hapuiltua tiskipöydältä kaulimen ja iskemään häneltä tajun kankaalle. Ryntäsin äitisi luokse, mutta hänen pulssiaan ei enää tuntunut.

Ryntäsin sen jälkeen hakemaan sinua olohuoneesta ja niin kauas kuin vain jaloistani pääsin.

Juoksin suoraan sairaalaan, josta sain soitettua poliisipartion talolle tekemään pidätystä. 

Sinut otettiin sairaalahoitoon ja sijoitettiin sijaisperheisiin. Sen jälkeen jouduitkin laitokseen ja löysimme sinut jälleen.

Olen niin pahoillani etten voinut pelastaa äitiäsi.. Anna minulle anteeksi..

~ . . . ~ 

Siitä saatte uuden osan. Aika lyhyt mutta ytimekäs. Nyt saitte selvyyden Morrisin ja Debbien menneisyyteen ja muuhun. Ah ihanaa kun saan tämän julkaistua.
Risut ja ruusut?