Varoitus: Älkää saako naurukohtausta hiustenkuivaajasta.
Tämä osa on ennätyspitkä, jopa huikeat 77 kuvaa!
Aurinko nousi samaa tahtia kuin Carol köpötteli portaita ylös. Kello oli vähän yli 7 ja hänen pitäisi saada siivottua talo ennen kuin hänen pitäisi mennä takaisin laitokselle nuorten pariin.
Rouva avasi oven ja heti vastassa oli mouruava kissa.
"Kappas, huomenta Zelda. Minuako vastassa olit?" Carol jutusteli kissalle ja astui sisälle taloon.
"Huomenta Carol, olet aikaisessa." sohvalla istuva nainen tervehti.
"Ai, huomenta pomo. Miten on aamu alkanut?"
"No, viime yönä ei tullut oikein nukuttua."
"Ota kahvia, keitin hetki sitten."
"Jeps, otatko sinä?"
"En, join jo kolmannen kupin."
"Zelda muuten pamahti eilen. Sen takia en oikein nukkunut."
"Oi, missä pennut on?"
"Yläkerrassa vierashuoneessa. Zelda vahtaa pentuja koko ajan, paitsi tuli nähtävästi moikkaamaan sinua alakertaan."
Carol meni hellimään tuoretta äitiä. Blondi nainen selitti pennuista kaiken. Kolme kappaletta, yksi tyttö ja kaksi poikaa. Kaikilla valkoinen pentukarva.
"Voi Zelda, olen onnellinen puolestasi. Minä en koskaan saanut lapsia."
"Käyn kyllä vielä toisen kupin kahvia. Keität aina sitäpaitsi liikaa sitä. Mutta hyvää kahvia kummiskin."
"Hah, eipäs vittuilla. Näissä hommissa tarttee kahvia että pysyy hereillä."
Carol istui "pomonsa" viereen juomaan kahvia.
"Kuule, minulla on sinulle vähän kerrottavaa. Tai siis, se liittyy tiedät kyllä keneen. Siivoilen tosin ensin, jos vaikka sen jälkeen laitan vähän ruokaa niin keskustellaan."
"Toki, onko se vakavaakin?"
"Minusta tuntuu että kyllä."
Carol nousi sohvalta ja lähti kipuamaan portaita yläkertaa kohti.
"Kun meet kissojen luokse, annatko niille ruokaa?"
"Tämä selvä, käyn samalla siivoilemassa yläkertaa."
Astuessaan sisälle vierashuoneeseen, häntä odotti hellyyttävä näky. Kolme pientä valkeaa kissanpentua pyöri hänen jaloissaan. Ruokakuppia ei nähtävästi täytynyt täyttää, kun se oli melkein täynnä.
Seuraavaksi oli tehtävissä kissanhiekkalaatikon puhdistus. Olihan talossa nyt viisi hoidettavaa kissaa. Kaksi aikuista ja kolme pentua.
Roskatkin saivat kovaa kyytiä Carolin käsittelyssä. Olihan tämä ammatiltaan sentään siivooja ollut lähemmäs 10 vuotta.
Tomerana siivoamisen jälkeen, myös ammatiltaan suurtalouskokki loihti muutaman upean lounasleivän heidän kahvittelukeskustelulleen, joka käsitteli Alvarin ja Jennyn ilkeitä suunnitelmia.
Naiset istuivat pöytään leipiensä kera ja alkoivat keskustella.
"Sinähän olet puhunut.. Krmh.. Debbiestä aika paljon. Olitte läheisiä."
"M-mh. Olimme kuin sisaruksia, kuinka niin?"
"Hänen sukunimensähän oli Requiem, eikös vaan?"
"No, oli oli. Mikä se asia nyt oli?"
Blondi oli juuri ottamassa leipäänsä käteensä, kun Carol laukaisi pommin.
"Minä tiedän, missä hänen tyttärensä on. Ja hän on pulassa."
Nainen laski kätensä takaisin pöytään.
"Mitä sanoit? Tiedät missä Jessica on?"
"Kyllä. Nimittäin sattui pieni salakuuntelu. Jessica on siellä laitoksessa, missä minä työskentelen."
"Jessica on.. Täällä?"
"Jepulis, en yhtään kyllä ymmärrä miten se neiti on tänne siirretty."
Niinpä, juurta jaksain Carol alkoi selittää vaalealle neidolle tilanteesta, miten hän oli jutellut nuorien kanssa, siivonnut ja kuullut vahingossa Jennyn ja Alvarin keskustelun.
Vaaleaverikkö kuunteli kaiken maltillisesti.
Carol kertoi myös aikomuksestaan pelastaa nuoret. He keskustelivat ja suunnittelivat kaiken huolellisesti, heittelivät ideoita ja söivät samalla. Pian heille alkoi muurautua kunnollinen juoni ja suunnitelma, miten he saisivat lääkärit nalkkiin.
Carol kertoi kaiken mahdollisen laitoksesta, yksityiskohtia myöten. Heidän pitäisi myös saada anastettua tiedostoja ja talon pohjapiirrustukset.
Heidän pitäisi myös saada varmuus, että Jessica oli se Jessica, joksi he häntä luulivat. Siivousvuoro alkaisi muutaman tunnin kuluttua, joten heidän piti tehdä ensimmäinen askel jo tänään.
"Eli siis, menen työvuorolleni normaalisti, 'siivoan' Alvarin toimiston kun ukko ei ole paikalla, livahdan tietokoneelle ja murtaudun sinne. Sitten kun olen murtautunut, etsin kaikki mahdolliset tarvittavat tiedostot ja kopioin ne tikulle." Carol kertasi.
"Oikein, oletko valmis siihen?"
"Kyllä ja jos jotakin tapahtuu, vieressä on ikkuna josta voi vaikka mennä läpi jos tarve vaatii."
Vaaleaverikkö nyökkäili hyväksymisen merkiksi. Suunnitelman pitäisi olla varma nakki, tietojen varastaminen on helppoa, jos sen vain osaa.
Syödessään leipäänsä loppuun, Carol sanoi suorittavansa tehtävän kunnialla loppuun. Tai, ainakin tämän ensimmäisen askeleen. Kun heillä olisi tarpeeksi todistusaineistoa kasassa, he voisivat haastaa heidät oikeuteen.
"Minun pitänee nyt lähteä töihin. Nuoret tarvitsevat lounaansa."
"Selvä, tule tänne 9 aikaan, kun pääset töistä. Odotan sinua."
"Selvä pomo, tehdään näin."
~ . . . ~
Osastolla oli hiljaista. Alvar ja Jenny kirjoittivat raportteja kahden viikon välein isolle taholle.
Silloin osastolla oli todellakin hiirenhiljaista.
Alvarin toimistossa oli myös hiljaista. Kuului vain tietokoneen hiljainen surina ja näppäimistön näpytys. Kello oli 12 ja rouva Carol oli juuri saapunut töihin.
Nuorten keskuudessa oli myös hiljaista. Susan auttoi Royta läksyissä, poika kun oli niin huono koulunkäynnissä ja läksyjen tekemisessä.
"Tuohon tulee matikanlaskut, jotka on niitä X ja Y - juttuja. Sitten on kans murtolukuja ja pinta-aloja.." Susan selitti ja neuvoi poikaa, tuon kuunnellessa tarkkaavaisesti.
Punapäiden keskittyessä kotitehtäviin, blondit juttelivat niitä näitä. Aamu oli kaikilla alkanut hieman huonosti. Ilmassa suorastaan tunsi ärtymyksen ja jännitteet. Voldemortit olivat olleet kovin salamyhkäisiä ja outoja jo aamusta alkaen.
Pian tulikin Jenny hakemaan nuoria syömään.
Pöytä oli todella vaitonainen. Ei ollut edes tapahtunut mitään, mutta silti kaikki tuijottivat omaa lautastaan ja olivat hiljaa, kuin kirkossa olisi oltu. Jopa nirso Susan yritti syödä.
Lopulta Roy avasi suunsa ja lopetti hiljaisuuden. Jessica oli edelleen hieman varautunut, eikä puhunut ollenkaan. Susan hieman hymähteli Justinin ja Royn jutuille.
"Mä ennoo koskaan ymmärtäny naisia." Roy murahti.
"Mmh, se voi olla." Justin vastasi hieman naurahtaen. Tytöt katsoivat toisiaan hieman huvittuneina.
Hetken kuluttua Carol istahti pöytään hieman vakavana katsellen ympärilleen.
"No, miten on mennyt? Maistuuko ruoka?" Carol kysäisi.
"Mikäs tässä, neljän seinän sisällä tylsistytään. Ruoka on hyvää!" Justin vastasi pirteänä.
"Jeps, Justin sano kaiken olennaisen mitä meille kuuluu." Susan sanoi hiljaa.
Carol katsoi murheellisena nuoria. Kaikki näyttivät apaattisilta ja kalpeilta. Hän huokasi syvään ja pyöritteli peukaloitaan.
"Minä tiedän Voldemorteista. Tiedän millaisia he ovat. Tiedän kaiken." Carol kuiskasi ja huomasi varautuneita ilmeitä sekä hieman pelkoa.
Lähes kaikki rupesivat nauramaan ja hymyilemään, katsoen Carolia sarkastisesti.
"Tiedät siis meidän helvettimme." Justin hymähti.
"Ollaan kestetty tätä yhessä jo 5 vuotta." Roy naurahti.
"Me ollaan perhe, meitä ei voi erottaa." Jessica sanoi hymyillen.
"Kuolema tulee." Susan niiskutti hiljaa.
Sarkastisen nauramisen ja hymyilyn jälkeen kaikki vakavoituivat. He tiesivät etteivät pääsisi Alvarin ja Jennyn kynsistä aivan heti pois. Taino, ei heillä ollut pienintäkään toivoa vapaudesta. Ei ollut ollut viiteen vuoteen, joten tuskinpa tulisi olemaan ollenkaan.
Jessica katsoi Susania, joka oli raunioina. Tyttö yritti hymyillä punapäälle rohkaisevasti, samalla kun toinen pidätteli itkua. Roy huokasi syvään, katsellen välillä selkänsä takana olevasta ikkunasta ulos.
~ . . . ~
Ruokailun jälkeen Carol meni nuorten huoneeseen ja pyysi Jessicaa juttelemaan kanssaan.
"Minä tiedän mistä puhun. Tiedän Jennystä ja Alvarista. Tiedän heidän suunnitelmansa."
"Mistä suunnitelmasta sä oikeen puhut?"
"Siitä, että hän lypsää teistä tiedot irti ja sen jälkeen tulevat maailman kuuluisiks lääkäreiks. Ne haluu sun muistot julkisuuteen jotta saavat kylpee rahassa. Kuulin niiden keskustelin tossa yks päivä."
"Mitä? Minun muistoni? Menneisyyteni julki, että pääsisivät julkisuuteen?"
"Näin on näreet, kannattaa olla varovainen. Juttelin muuten erään ystävättären kans, joka sano tunteneensa sun äitis."
"Mun äidin? Debbienkö?"
"Kyllä, eli tämä on varmistettu, sinä olet Debbie Requiemin tytär."
"Ky-kyllä olen, kuinka niin?"
"Nyt me voidaan ystävättären kans pistää uudet tuulet puhaltamaan, me pelastetaan teidät täältä. Meen itse kohta hakkeroimaan sen Alvarin tietokoneen ja imuroin tiedot omalle tikulle ja me haastetaan ne todisteiden kanssa oikeuteen." Carol selitti. Jessica katsoi ihmeissään vanhaa vöyhkäävää tätiä, joka räpätti kaikenlaista. Kannattaisikohan häneen edes luottaa?
Jessica kuunteli tädin selityksiä kummissaan ja ajatteli hänen olevan hieman sekaisin. Ei Jessica kuitenkaan sitä suoraan tädille kertonut, vaan hymyili uskottavasti ja nyökkäili.
Tosin puolet hänen kuulemastaan meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Blondi tosin halusi tietää enemmän äidistään ja äidin salaperäisestä ystävättärestä. Carol yritti selittää ettei olisi aikaa, kuin vasta sitten kun kaikki olisi ohi. Täti lupasi selittää myöhemmin kaiken.
~ . . . ~
Carol käveli taloa ympäri, huomatessaan Alvarin lähteneen huoneestaan, nainen tajusi tilaisuutensa tulleen. Kun Alvar ei olisi huoneessaan, vaan tekemässä jotakin muuta, hän voisi penkoa paikkoja siivotessaan.
Alvar huomasi Carolin ja hymyili tälle rohkaisevasti.
"Hei Alvar, ajattelin nyt siivota huoneesi. Minun on helpompi tehdä töitä kun ei ole ketään jaloissa pyörimässä."
"Ok, mene vaan. Minä keskustelen Jennyn kanssa raporteista."
Carol nielaisi peittääkseen hermostumisensa, mutta avasi oven tuhon pesään. Pienen alkututkimuksen jälkeen nainen oli varmistanut huoneen kamerattomaksi.
Täti könysi lattioilla etsien kansioita, mutta löysi vain vanhoja papereita, ei mitään henkilötietoja tai muuta todistusaineistoa.
Noustessaan ylös hän tajusi että hänen pitäisi murtautua tietokoneelle saadakseen tiedot. Carol ei todellakaan ollut sellainen vanha höpöpöpö mummo, vaan hakkerinainen. Häneltä onnistuivat tietokoneiden ja muiden välineiden hakkeroiminen todella nopeasti.
"Hakkerointi alkakoon, hyvästi Voldemortit.." Carol käkätti ilkeästi hakkeroidessaan tietokonetta omaan käyttöönsä. Salasana oli helppo murtaa, aivan kuin lapselta veisi tikkarin ja jättäisi toisen itkemään oman onnensa nojaan.
Pienen etsimisen jälkeen Carol alkoi päästä jäljille. Kaikki henkilötiedot löytyivät liiankin helposti ja imuroiminen voisi alkaa. Kun henkilötietoja siirrettiin tikulle, hän etsi lisää todisteita muista kansioista ja teksiasiakirjoista.
Sillä välin viereisessä huoneessa puheensorina täytti pienen huoneen.
"Onko sulla ne tiedot mitä me tarvitaan niiden kaavakkeiden täyttämiseen?" Jenny hihkaisi.
"Ai samperi, ne jäivät varmaan toimistooni. Hetki vain, kipaisen hakemaan ne."
"Okei, älä viivy kauaa."
Kävellessään toimistoaan kohti, Alvar ihmetteli kun ei kuullut imurin ääntä, mutta ei kiinnittänyt siihen huomiota sen enempää, vaan avasi oven. Mies järkyttyi näkemästään, kun hänen taloudenhoitajansa istui tietokoneella etsimässä jotakin.
Mies käveli hiljaa pöytänsä ääreen, katsellen vanhaa naista.
"Sinä et taidakkaan olla ihan sitä mitä sanot olevasi." Alvar sanoi kylmästi, Carolin säpsähtäessä.
Carol nousi nopeasti tuolilta ylös, kun Alvar alkoi lähestyä häntä.
"Miksi sinä tänne tulit? Olin siivoamassa!"
"Imuroimassa tietokoneeltani tietoja? Kuka oikein olet?"
"Se ei ole sinun ongelmasi."
"Sinulla ei ole oikeutta tulla minun huoneeseeni penkomaan tiedostoja! Mitä sinä oikein haluat minusta?" Alvar karjui Carolille.
"Tiedän jo tarpeeksi sinusta ja pikku-Jennystäsi. Aiotte käyttää nuoria hyväksi."
"Ahaa, olet siis salakuunnellut?"
"Kuulin sattumalta kun olin siivoamassa. Miten julkeatte tehdä näin lapsiraukoille!"
"Minusta tuntuu että tiedät vähän liikaa asioita."
"Minä tiedän juuri tarpeeksi, kun pääsen täältä pois niin haastan sinut oikeuteen!"
"Oletko tosiaan sitä mieltä? Enhän minä voi päästää sinua pois."
"Minä voin lähteä koska vain."
"Sinä et pääse koskaan pois."
Kuunnellessaan Carolin huutoa, mies alkoi peruuttaa enemmän pöytälaatikoita kohti.
Hitaasti hän avasi pöytälaatikon. Ei hän voisi päästää naista menemään, hän pilaisi kaikki suunnitelmat.
Juuri kun Carol oli tulossa lähemmäs, Alvar vetäisi aseen pöytälaatikostaan.
"Pysy kaukana senkin vanha kalkkuna ja tottele minua!"
"En koskaan kuuntele tuollaisia niljakkaita ukkeleita jotka haluavat hyötyä sairaista nuorista!"
"Sinä senkin mokoma harakka! Pidä se turpasi kiinni tai minä ammun!"
"Et sinä voi minua ampua!"
Alvarin päässä kilahti, hän hyökkäsi Carolin kimppuun nyrkein. Kaikki tuntui hidastetulta.
Alvar karjui Carolille mielipuolisen vihaisena, samalla kun nainen yritti puolustautua, mutta turhaan.
Alvar lähestyi hetki hetkeltä enemmän. Carol huusi pelokkaana. Hän olisi halunnut paeta ikkunasta, mutta hänen kehonsa ei totellut. Hän oli jähmettynyt tuomioonsa, huutamaan.
Kun Alvar oli melkein iholla lyömässä naista, tapahtui jotakin kamalaa. Ase laukesi ja kaikki pimeni.
Laukauksesta säikähtänyt Jenny riensi paikalle ja järkyttyi näkemästään.
"Herranjumala Alvar, mitä sä olet tehnyt?!"
"Se oli.. Vahinkolaukaus."
"Mi-mih...?!"
"Mä menetän mun eläkkeet ja loisteliaan tulevaisuuden.." Jenni mutisi vaipuen epätoivoon.
"Ole nyt perkele välillä hiljaa, mun pitää miettiä tätä tilannetta!"
"Alvar, sä olet just tappanu ihmisen herranjumala!"
"Turpa kiinni kyllä mä sen tiedän!"
"Me joudutaan vankilaan! Tai siis, sinä joudut."
"Älä nyt soita sitä suutas koko ajan!"
Pariskunta taisteli eläkkeistä, vankilasta ja lomamökeistä. Jenny oli pelokas, ensimmäistä kertaa hän pelkäsi Alvaria. Nainen ei tiennyt että hänellä oli ase. Jos hän ampui noin sydämettömästi vanhan naisen, mitä hänelle voisi tapahtua?
Lopulta Jenny suostui hiljenemään, kun Alvar kertoi tilanteen. Carol oli ollut nuuskimassa ja sitä rataa. Jenny katsoi hölmistyneenä, kunnes Alvar jatkoi kertomuksensa loppuun.
"Vaikka se tiesiki mein suunnitelman, ei sun olis silti tarvinnu tappaa sitä!"
"Voi jumalauta, mähän sanoin että se oli vahinko! Ymmärrätkö!"
"Voiko ihmisiä ampuu vahingossa?!"
"No jos juoksee ase kädessä!"
"Älä sitten juoksentele ase kädessä!"
Alvarin hermo alkoi kiristymään, joten hän päätti olla hiljaa ja kuunnella Jennyn nalkutusta siihen asti, kunnes hän lopettaisi. Kun nainen sai kaikki asiansa vuodatettua, Alvar jatkoi suunnitelmaa.
"Meidän pitää kantaa mummeli jonnekkin."
"Täh?"
"No ei me sitä voida keskelle toimistoa jättää urpo!"
"Ai.."
~ . . . ~
Muutamaa hetkeä aikaisemmin nuoret keskustelivat.
"Kuulitteko te ton pamauksen? Ihan kun ase olis lauennu.." Justin kavahti.
"Mm-mh, kuultiin joo.. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?" Susan mutisi.
Roy ja Susan istuivat sohvalla, kuunnellen kuuluisiko muita ääniä.
"Mä en enää kuule mitään.." Roy kuiskasi.
"En mäkään.." Susan vastasi.
"Mä käy tsekkaamassa ovilta." Susan sanoi ja nousi sohvalta ylös suunnaten nuorten puolen oville. Kaikki olivat hieman häsässä ja pelästyneitä, mitä jos jotakin vakavaa olisi tapahtunut?
Jessica riensi sohvalle Royn viereen.
"Roy, mua pelottaa.."
"Babe, ei sul oo mitään hätää. Mä suojelen sua vaikka henki menis."
"Voi Roy.."
"Äläkä ota tätä mitenkään hepposesti, mä oon tosissani. Te ootte mun perhe. Mä en haluu menettää teitä." Roy sanoi ja katsahti Jessicaan.
"Ei me menetetä toisiamme, vai mitä Justin?"
"Ei koskaan. me pysytään yhessä aina."
"Jessica. Sä oot ollu mulle aina ku oma pikkusisko. Rakastan sua velimäisellä tavalla."
"Sä oot ollu mulle kun isoveli.. Aina pitäny musta huolta."
"Oot rakas."
"Niin säki."
"Lopettakaa toi ällöttävä rakastelu." Justin tokaisi naurahtaen taustalta.
~ . . . ~
"Meidän pitää viedä Caro vaikka väliaikaisesti eristysselliin."
"Niin.. Onko pakko kantaa ruumista?"
"Älä valita."
Alvar kumartui ottamaan naisen jaloista kiinni, kunnes kuului yskäisy ja ruumis hytkähti.
"Luuletteko.. köhköh.. Että pääsette musta.. Näin helposti eroon."
"Iik puhuva ruumis!" Jenny kiljahti ja loikkasi kauemmas.
"Huh, ei Carol olekkaan kuollut.." Alvar huokasi helpotuksesta ja käänsi katseensa tutisevaan Jennyyn. Jenny pelkäsi että Carolista olisi tullut zombie.
Pariskunta istui alas keskustelemaan tilanteesta.
"Minusta meidän pitäisi haudata hänet."
"Haudata elävältä? Et ole tosissasi.
"No, emme voi pitää tuota todistetta elävänä!"
"Oikeasti, sinä olet lääkäri! Sinun pitäisi olla jo leikkaamassa häntä ja laittamassa parempaan kuntoon! Carol vuotaa kuiviin tuota menoa! Hänellä on varmasti läheisiä jotka kaipaa häntä! Entäs sitten kun koko nainen on mystisesti kadonnut ja meitä tullaan syyttämään, häh?"
"Hyvä on hyvä on.. Rauhoitu mussukka."
"En rauhoitu enkä ole nyt mussukka tuulella! Mene jo leikkaamaan!"
"Naiset.. Aina olevinaan oikeassa.." Alvar tuhahti ja lähti katsomaan Carolin tilaa, samalla kun puki suojavarusteita päälleen. Yhteisvoimin pariskunta nosti rouvan sängylle, jolloin Alvar alkoi operoimaan.
Muutaman hikisen tunnin jälkeen, Alvar oli saanut Carolin sellaiseen tilaan, että naisen pystyi jättämään eristyshuoneeseen tokenemaan.
"Täällä sinä tulet pysymään pitkään." Alvar tokaisi ja lähti kävelemään ulos laittaen oven lukkoon.
~ . . . ~
Siinä olisi, aika nopeasti sain uuden osan ulos.
Hirveä simssi-vimma päällä, tahtoo pelata koko ajan x)
Hirveä simssi-vimma päällä, tahtoo pelata koko ajan x)
Risut ja ruusut tervetulleita!
