keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

LC Requiem esittely

LC - tarinan aloittajasimi, jonka aion kainostelematta kaikkine kauheuksineen esitellä.


Debbie Requiem, 23 vuotias perfektionisti.
Asuu Puuhalan Laaksossa, elämäntavoitteenaan tienata 100 000 simelonia. Kiinnostunut erityisesti politiikasta, liike-elämästä, kulttuurista ja työstä. Uratoiveenaan menestynyt ja tunnettu liikenainen. Luonteeltaan tämä päältäpäin nätti nainen kätkee pinnan alle kylmän ja täydellisyydentavoitteisen hirmun. Hieman ujo ja haluaa omistaa elämän työlleen. Erakon vikaa. Vakava, valittava marisija todella usein, ainakin alempiarvoisten (töissä) edessä. "Nuoleskelee" ylempiarvoisia päästäkseen etenemään työtehtävissä.
On hänellä toki heikkous. Ahkerat, karismaattiset ja atleettiset miehet.

Vanhemmat kuuluivat miljonäärisukuun, de Refestoré.
Lapsuutensa Debbie vietti melko ankeasti. Hänellä ei ollut ystäviä. Hän asui vanhempiansa upeassa kartanossa kolmen siskonsa ja kahden veljensä kanssa.  Lapsille järjestettiin kotikoulua. Vanhemmat olivat erittäin tarkkoja niuhottajia joka asiassa, ja jos jotakin asiaa ei tehty heitä miellyttävällä tavalla, rangaistukset olivat tuntuvia. Vanhemmat olivat hyvin vanhanaikaisia.

Vanhempiensa syytöksien ja alentavien kommenttien saattelemana, tämä nuori nainen lähti näyttämään vanhemmilleen 19 vuotiaana, että kyllä hänestä jotakin vielä tulee ja pärjää elämässään.
Tosin, vanhemmat kuolivat traagisesti Debbien ollessa parikymmenkesäinen. Heidät murhattiin rahojensa takia, eikä murhaajia koskaan saatu kiinni. Debbie lähti kaupungista, pienempään kylään, ettei häntä löydettäisi. Nainen myös vaihtoi sukunimensä, ettei häntä yhdistettäisi vanhempiinsa.



. . .

Siinä oli pientä esittelyä tulevasta.. Toivottavasti tykkäsitte.
Ruusuja, risuja?



14 kommenttia:

  1. Kiva kun LC:n aloittajalle on keksittynä menneisyys. .-) Mahtavatko murhaajat olla vielä Debbien perässä? Tähän olisi ollut kiva saada vaikka jotain mustavalkokuvia väliin, mutta käyhän se näinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, ei tämä tosin ole perus lc, vaan siihen tulee ajan kanssa olemaan juonta ja tarinamaista.. :) Olen suunnitellut jo pitemmälle tarinaa ja voin sanoa että melkoisia junenkäänteitä on luvassa tarinan edetessä ^^

      Poista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, jäänpä odottamaan jatkoa :)

    VastaaPoista
  3. Oo! Mielenkiintoinen tausta neidillä on, totta tosiaan :o
    Jännityksellä jään seuraamaan, minkälaisen lc:n Debbien jälkikasvusta toteutatkaan. Simisi näyttävät muuten kaikki tuitui-sieviltä yksilöiltä :3
    Jatkelepa sitten, innolla odotan ensimmäistä osaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Luumuinen, yritän tehdä simeistäni persoonallisen näköisiä ja omalaatuisia köntyksiä ^^ Ensimmäisen osan kirjoitus on jo aloitettu ja kuvauksetkin ovat hyvin mallillaan. Eli parin päivän sisään pitäisi ekaa osaa pukata :3

      Poista
  4. Olinkin poistanut sut linkkilistasta, kun blogisi oli poistettuna vähän aikaa! Mutta nyt lisäsin takaisin :) Oikein kiva esittely, mua ainakin kiinnostaisi lukea lisää Debbien elämästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Cube! Ja niin, se oli aika kauan jäissä koska oli vähän muuta duunailtavaa :'D

      Poista
  5. Wau! Kylläpäs naisella on menneisyyttä :D jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Krixe^-^! Tarinahan saa jatkoa aivan piakkoin :)

      Poista
  6. Upean aloittajasimin olet luonut. Ja luonnekin sekä menneisyys herätti kyllä kiinnostukseni! Odottelen jo ensimmäistä kunnon osaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista hattara! Ja kiva että kiinnostuit :)

      Poista
  7. Vau, kaunis ja mielenkiintoinen sim! :> Mielelläni kuulen lisää Debbien ja tämän suvun vaiheista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista GreenPixy! ja osaa pukkaa kunhan saan asiat luistamaan :)

      Poista