keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Taloesittely: Perhe Monroe

Tässä on pohjapiirrustus Monroen talosta, jonka aion nyt esitellä teille.
Se ei ole kovin kummoinen, sain idean kummitätini asunnosta, joka on tehty lomamökkiin. Otin siitä hieman mallia huoneiden suunnittelussa.
Talossa on myös yläkerta, mutta se on todella pahasti keskeneräinen, joten sitä ei tässä esittelyssä valitettavasti tule näkymään. Heittäkää kommenttia ja kertokaa mitä piditte! ^^'




Ensimmäisenä esitellään tietenkin eteinen, josta kaikki alkaa. Tosin, kuvasin talon vasta puolivaiheessa, ja nyt koko talo on muuttunut huomattavan paljon vähän joka nurkasta. Mutta ei anneta sen häiritä.




Eli, kun ovesta lähtee oikeaan suuntaan liikenteeseen, törmää takkaan ja oveen, joka vie lastenhoitohuoneeseen, sekä varastotilaan.
Mutta sinne emme mene vielä. Nähtävästi onnistuin kadottamaan yhden kuvan, jossa mennään oikealla oleviin huoneisiin.. Ja tuossa oikealla puolella on flyygeli, viulu ja kitara. Luovaa porukkaa pitää olla!




Tosiaan, ensimmäisestä oikealla olevasta ovesta pääsimme vaatehuoneeseen, jossa on suuri peili takanamme.
Yleinen naisten paratiisi, vaihdella vaatteita ja tuijotella itseään peilistä tuntikausia.






Tässä sitten ns. lastenhuone / työhuone. Latasin viime viikolla aivan järjettömästi kaikkia tauluja, verhoja, mattoja ja kaikkea muuta kivaa, oli pakko päästä tunkemaan niitä joka paikkaan!




Tässä on nyt se käytävän päässä ollut "lastenhuone/varasto" Tosin, en ollut ennen kuvauksia ajatellut mitään lastenhuonetta, mutta kuvausten jälkeen aloin ajatella tätä lastenhuoneena, mutten enää jaksanut kuvailla.




Takan vasemmalla oleva ovi vie vessaan. Kuten jo kyltistä huomaatte. 





Vessa/kylpyhuone. Niin, ja vessanpöntön vieressä olevasta ovesta pääsee saunaan. En jaksanut ottaa siitä kuvaa, kyllähän te tiedätte miltä sauna näyttää.
Vessassa on aika merellinen tunnelma, ja tuo sininen "pieni merenneito" kuva oli juuri sopiva. Tekstissä lukee "World of chances"
Tykkään myös ripotella paljon yksityiskohtia joka paikkaan, että saa aidon tunnelman.


Kun astumme ulos kylpyhuoneesta, ja katsomme lähes suoraan eteenpäin, näemme portaikon joka johtaa yläkertaan. Tosin, en ole vielä rakentanut yläkertaa mutta kyllä se joku päivä rakentuu.



Tässä sitten astetta tylsempi olohuone. En oikein jaksanut panostaa siihen. Nykyään se on tosin täynnä lastentavaraa ja muuta pentujuttuja.. 

Ruokasali. Halusin ruokasalista yksinkertaisen ja mukavan lämminhenkisen. Mielestäni onnistuin siinä ihan hyvin! 



Viimeisempänä, muttei vähäisinpänä. Keittiö. Keittiöt on sisustettaessa ainakin mulla sellainen paikka, mistä pitää saada kodikas ja tavaraa pursuava! Pitäisi saada lisää keittiökamaa, sun muita.







Muttah, tässä oli tämä taloesittely. Toivottavasti tykkäsitte, ruusuja, risuja? :)

FlameGirl

14 kommenttia:

  1. Ihana talo! Kaikki noi pikku yksityiskohdat on niin ihania.
    Kumpa itekkin jaksais aina sisustella noin tarkasti. Ne luo tosiaan ihanan tunnelman taloon.
    Pidin keittiöstä kovasti. Rakastan oikeassakin elämässä niin valkoisia keittiökalusteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pisara! Ihan ihmeissäni olin, kun monta tuntia putkeen jaksoin sisustaa, yleensä mielenkiinto menee puolessa tunnissa. Enää on yläkerran rojekti :)

      Poista
  2. Oi miten ihana talo! Haluaisin tietää mistä olet ladannut tuon eteisen vinon kirjahyllyn sekä keittiön kalusteet. Aivan ihania<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^ Apua, nyt tuli paha kysymys x) Voin yrittää toki etsiä ne sinulle. Muistaakseni ainakin keittiökalusteet olivat Stefforin, jos en ihan väärin muista :)

      Poista
  3. Oi kun ihana talo! :> Etenkin olohuone oli mielestäni ihana <3 En edes oikein tiedä miksi, se vaan jotenkin miellytti silmää. Mukava esittely, odottelen uutta päivitystä, sitten kun jaksat sitä tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos GreenPixie ^^ Juu, ainakin lisämateriaaliin tulee kuvia, eilen laittelin jo niitä ja varmaan lähipäivinä tulee lisää ko perheestä :)

      Poista
  4. Oi, olipas söpö talo! Kiinnostaisi nähdä miltä yläkerta valmiina näyttäisi =) Minäkin pidin keittiön kaapeista, täytyykin etsiskellä niitä. Sain myös intoa erään keskeneräisen talon sisustamiseen loppuun, kiitos siitä! Kiva, kun olit sivullani käynyt ilmoittamassa uudesta päivityksestä. Haluaisitko, että kävisin vinkkaamassa aina täällä, kun Simsalaan tulee uusi päivitys? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat Steffor keittiökaapit. The Sims Recource sivustolta ne ainakin löytyvät. Tosin Steffor - hakusanalla tulee noin 200 sivua selattavaa, mutta sieltä löytää paljon kaikkea mukavaa. Black Pearlista olen myös lataillut kaikkea. Ja kiva kun sait päivityksestä intoa, toivottavasti saan ilahduttaa päivääsi useamminkin :) Ja se olisi suotavaa, että vinkkailisit että osaan tulla lukemaan uudet päivitykset :)

      Poista
  5. Ahh, lomamökkii, yrityksenä olisi koittaa jostain hankkia matkoilla-lisäri, joten kaikki rantatontit ja lomamökit kiinnittävät huomioni. .-D Rakennelma sisustuksineen vaikuttaa viihtyisältä ja mukavalta! Koodeilla tiivistetyt tavarat ja muut omps-vehkeilyt ovat minunkin mieleeni, ei vaan pahemmin jaksa panostaa muihin kuin tarinaperheiden taloihin niihin liittyen omassa pelissä. En aivan ymmärtänyt, miksi esittelit "keskeneräisen" talon, kun kuitenkin teksteissä listasit huoneiden myöhempiä muokkauksia, mitkä olivat sinänsä turhaa tietoa. Ehkä voisit laitella kuvia myöhemmin myös täysin valmistuneesta talosta, niin voisi sitten vertailla paremmin kuvien kera. .-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista simssiliini! No ensin ajattelin että en muokkaile taloa sen enempää, etten laita kuin yläkerran kasaan, mutta sitten tämän julkaisun jälkeen innostuinkin ihan kunnolla pelaamaan ja aloin muokata taloa enemmän xD Muttaniin, pitänee laittaa sitten vertailukuvia kunhan saan talon joskus valmiiksi ^^

      Poista
  6. minäkin haluaisin tietää mistä se kirjahylly on ja lisäksi talon portaita kyselen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjahyllyä en ole vielä löytänyt, enkä oikeastaan tiedä edes sen valmistajaa. Voisin uskoa että latasin sen Black Pearlista, mutten vain tiedä keneltä, kun siellä on niin kamalasti ihania ladattavia. Koitan jatkaa etsintöjä. Ja koitan myös etsiä haluamasi portaat ^^

      Poista
  7. Anteeksi, että kommentoimaan tuleminen on kestänyt! Tosi söpö talo (: tykkään kans tilpehööristä, itse olen vaan aika laiska lisäämään sitä, siksi on kiva katsella muiden sisustuksia joissa sitä pursuaa :D mistä latailet tauluja ja pikkusälää? Entä tuo kerrossänky?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista mel.! Pikku sälää latailen aika monista paikoista! Käy katsomassa lataussivustot - sivu ja siellä löytyy niitä kaikkia sivustoja, yleensä niiltä oon lataillu. Kerrossängyn latauspaikkaa en muista, mutta voin etsiskellä :)

      Poista