~ . . . ~
Joka yö sama kaava samaan aikaan. Tytär Alice herää tasan 03:20 huutaen, jolloin Roy nousee sohvalta hätkähtäen, kun on jälleen väsyneenä nukahtanut sinne.
Isä hakee huutavan, nälkäisen ja vaipanvaihtoa tarpeessa olevan vauvan ja lähtee suorittamaan normaalia, joka öistä rutiinia.
Puoliunessa oleva vauva imee onnellisesti tuttipulloaan silmät kiinni. Roy haukottelee silmät ristissä ja odottaa, että lapsi on täyttänyt tarpeensa.
Kun tuttipullo alkaa olla tyhjä ja tytär röyhtäytetty, on aika vaihtaa kuiviin. Puklunhajuisena isukkina, Roy suorittaa saman kaavan mukisematta.
Kun muksu on saatu hiljaiseksi, on aika viedä se takaisin unille. Roy hoipertelee unisena pinkkiin huoneeseen, jonka hän sisusti kun Jessica oli vielä elossa.
Isä laulaa vielä lyhyen kehtolaulun, kunnes Alice alkaa tuhista unessa.
Heti ensimmäisen nukahdettua, pojat pääsevät vauhtiin. Roy huokaisee syvään ja astelee Damonin ja Stefanin luokse.
- Hei Damon, oma pieni demonini. Onko taas sinapit pöksyissä ja nälkä?, Roy lepertelee vanhimmalle pojalle. Damon narisee ja sätkähtelee tuijottaessaan isäänsä. Hän toteuttaa saman kaavan kuin aikaisemmin Alicen kohdalla.
~ . . . ~
Aamulla on hiljaista. Ei kuulu kuin kissan tassujen tepsuttelu talossa, muuten on rauhallista. Kolmoset nukkuvat tyytyväisinä, kun ovat jälleen pompottaneet isäänsä pitkin yötä.
Roy keittää itselleen pannullisen kahvia, jotta jaksaisi pomppia edestakaisin lasten kanssa. Yhdessä lapsessa ei olisi niin paljoa tekemistä, mutta kolmessa lapsessa on aikamoinen hoitaminen. Ja vieläpä yksin.
Kupposen jälkeen, Roylla on aikaa hoitaa pihaa. Syksy on saapunut Kaunialaan, joten punapää haluaa pitää ympäristöstä huolta. Äkkiä hän kuitenkin havahtuu vanhemman naisen, Hollyn ääneen.
- Hei Roy, siitä on aikaa kun viimeksi olemme nähneet toisiamme.
- Holly? Onpa mukava yllätys.
- Ajattelin tulla käväisemään kylässä, uskon että olet tuen tarpeessa tapahtuneen takia.
- Ai Jessican.. Niin, no life goes on.. Heh..
- Olen hyvin pahoillani Jessican takia. Hän oli hyvä nuori nainen. Mutta, tällaiset tapaukset ovat aina järkyttäviä.
- Ei, en tarvitse apua. Olen täysin kunnossa.
- Älä jauha paskaa. Kyllä minä näen että et ole läheskään kunnossa. Anna minun auttaa.
- Eh.. En minä kaipaa apua.. Pärjään hyvin.
- Kukaan ei pärjää yksin tällaisen asian kanssa.
- Olet oikeassa. En pärjää yksin. Ei ole rahaa, ei työtä enkä halua jättää lapsia vieraan käsiin jos saisinkin töitä. He ovat ainoat mitä minulla on.
- Entä jos minä auttaisin sinua? Olen nykyään eläkkeellä ja minulla ei ole muuta kuin aikaa. Voisin hoitaa lapsia ja puutarhaa samalla.
- Oikeasti? Et ole vieras ja koska olet tuntenut Jessican vanhemmat, luotan sinuun.
- Olisitko oikeasti halukas auttamaan meitä? Emme pärjää keskenämme?
- Tietenkin. Rakastin Jessicaa yhtä paljon kuin sinäkin. Rauha olkoon hänen kanssaan.
- Olet pelastava enkeli Holly.
Ja niin, pitkien keskustelujen ja järjestelmien suunnitteleminen eteni hyvää vauhtia. He pääsivät sovintoon hoitoajoista, mutta pian Roy ehdottikin, että Holly muuttaisi heidän kanssaan asumaan saman katon alle, ja voisi olla koko ajan läsnä kun apua tarvittaisiin.
Holly oli onnellinen, että sai olla avuksi Roylle ja lapsille. Roy oli taas onnellinen, että hänellä olisi nyt tuki ja turva elämässään. Kaikki näytti menevän hyvin.
- Lähdetään sisälle, lapset heräävät milloin vain., Roy naurahti ja lähti kävelemään.
- Selvä, täällä alkaa olla jo aika vilpoisa., Holly virkkoi ja asteli nuorukaisen perässä.
- Istu sinä välillä aloillesi, minä teen meille aamiaista niin voimme istuskella rauhassa ja nauttia herkuista.
- Oih, Holly olet ihana.
Vanhus hymyili Roylle, joka oli kiitollinen avusta.
- Mikään ei voita kunnon vohveliaamiaista!, Holly naurahti ja heitteli vohveleita pannulla kuin vanha ammattilainen.
- Kiitos, oikeasti Holly.
- Ei mitään. Perhe pitää aina yhtä.
Roy ja Holly söivät maukkaita vohveleita rupatellen niitä näitä.
- Eli, sinä Roy hommaat jonkun mukavan työpaikan ja minä autan lasten kanssa.
- Juu, olenkin selaillut netistä usein työpaikkoja, mutta ne ovat niin pienipalkkaisia kun ei ole koulutusta eikä mitään.. Enkä tahdo jättää lapsia yksin..
- Niin, ymmärrän kyllä. Mutta nyt sinulla on mahdollisuus saada elämäsi takaisin raiteilleen minun avullani. Ei se helppoa tule olemaan, mutta teemme parhaamme.
- Me pystymme siihen kyllä.
Roy etsikin ahkerasti töitä, mutta sopivaa paikkaa ei tuntunut löytyvän millään. Suurin osa oli johtajatehtäviä ja toisissa vaadittiin yliopisto koulutusta.
Perheen kissarouva oli hallitseva elementti talossa. Suuri norjalainen metsäkissa tepasteli omistajan elkein ympäri taloa kerjäämässä hellyyttä, jota se myös sai. Yleensä se viihtyi yläkerrassa omassa kissapuussaan repien sitä riekaleiksi.
Susan ja Roy pitivät tiiviisti yhtä edelleen. Susan oli ollut tukena, kun hän oli saanut kuulla Jessican poismenosta. Nainen opiskeli tällä hetkellä yliopistossa jatko-opintoja, hänestä tulisi vielä iso kiho.
- Pitäisikö meidän hankkia sinulle kaveri, pitäisikö?, Roy leperteli kissalle kuin lapsilleen. Tuumasta toimeen, Roy soitteli pari puhelua ja sai kuin saikin kissalleen leikkikaverin.
Pieni vauvakissa huusi jatkuvasti. Vanhempi kissa otti ohjat käsiinsä ja piti huolta uudesta huutavasta tulokkaasta. Se osoitti emon elkeitä ja näytti hyväksyneen pienokaisen taloon.
~ . . . ~
Viikot kuluivat, mutta Roy ei ollut vieläkään saanut töitä. Holly oli huomannut miehessä masentuneisuutta, syviä huokauksia ja hiljaista itkemistä öisin.
Kerta toisensa jälkeen Roy soitteli työpaikoista, mutta missään ei napannut. Piti olla kokemusta ja ala, joita hänellä ei ollut. Roy masentui entisestään.
Mies yritti pitää taloutta pystyssä, mutta he tulivat Hollyn kanssa siihen lopputulokseen, että Holly kävisi töissä ja rahoilla saataisiin ruokaa ja vuokra maksettua.
Roy piteli puolen vuoden ikäistä tytärtään syleilyssään, syötti tätä hellästi ja puheli. Tyttö katsoi isäänsä silmiin, aivan kuin yrittäisi kertoa jotakin.
- Olen niin pahoillani etten pysty tähän. Anna anteeksi.
Roy haki keittiön kaapista suuren veitsen ja käveli ulos.
- Anna minulle anteeksi Jessica, en pysty huolehtimaan lapsistamme. Tulen luoksesi ja jätän tämän kylmän maailman. Olen pahoillani..
- Huhuu, onko ketään kotona? Roy, lapset?, Holly huuteli ihmeissään tullessaan töistä, mutta joka paikassa oli hiljaista. Hän kiersi talon läpi, lapset nukkuivat. Royta ei näkynyt missään. Holly marssi ulos katselemaan ympärilleen.
- Herranjumala, Roy! Heti alas sieltä katolta! Äläkä yhtään vänkää vastaan!
- En pysty tähän Holly, olen pahoillani.
- Ja sinä saatanan ukko pompit sieltä katolta alas ennenkuin minä sinulle näytän! Lopeta heti tuollainen pelleily!
- Sinä et ymmärrä. En pysty pitämään perheestäni huolta, minulla ei ole töitä, vaimoni on kuollut ja kaikki paska sataa minun niskaani. En kestä tätä taakkaa.
- Ala tulla alas niin keskustellaan. Sitä varten minä olen täällä, ettei sinun tarvitse kantaa taakkaa yksin.
- En pysty tähän, Holly.. Minua pelottaa niin paljon.. En jaksa, en kestä enää..
- Minä autan sinua! Ymmärrätkö? Voimme varata ajan terapeutille! Et voi hylätä lapsiasi, olet heidän isänsä ja he tarvitsevat sinua!
- Holly, olen pahoillani.
~ . . . ~
Tönkköä. En jaksanut hirveästi panostaa tähän osaan, kamala kiire koulussa, enkä ole joutanut availemaan simssiä.
Risut ja ruusut, kiitos.
